Tutkijahotelli

Seinäjoen Tutkijahotelli

Seinäjoen Tutkijahotellin toiminnan tavoitteena on tukea yksin jatko-opintojaan tekeviä tutkijoita kiinnittämällä heidät olemassa olevaan Epanet-tutkijayhteisöön. Samalla tuetaan tutkimustyöstä tiedottamista tarjoamalla toimivat työtilat ja välineitä tutkimuksesta ja sen tuloksista tiedottamiseen. Tutkijahotellissa ei yövytä, vaan tilat on tarkoitettu työskentelyyn! Toimintaa koordinoi Seinäjoen yliopistokeskus, jonka toimitilat sijaitsevat tutkijatilojen välittömässä läheisyydessä.

Lisätietoja  ja videoita tutkijahotellista. Käy tutustumassa palvelusta tehtyyn julkaisuun.

Tutkijahotellin blogi.

Tarjolla tilaisuuksia tutkijoille, jatko-opiskelijoille, opinnäytteiden tekijöille ja harjoittelijoille Etelä-Pohjanmaalla.

Lisätietoa muualla netissä:

Suomessa on valtakunnallisia rekistereitä, joissa voi ilmoittaa tutkimusaiheista ja harjoittelupaikoista. Harjoittelupaikkojen ja harjoittelijoiden välitystä tarjoavat mm.
*Aarresaari tarjoaa avoimia työpaikkoja opiskelijoille ja vastavalmistuneille. Palveluja on sekä työnantajille että työnhakijoille.
*Korkeakouluosaajat-sivuilta löytyy tietoja mm. korkeakoulujen palveluista työnantajille sekä opastetaan työnantajaa opiskelijoiden rekytoinnissa.
* Kuntarekry kokoaa samalle sivustolle kuntatyönantajien työpaikkoja ympäri Suomen.