MARS yhdistää tieteen ja bisneksen

 

MARS yhdistää tieteen ja bisneksen

Tiede auttaa bisnestä ja bisnes tiedettä myös silloin, kun ammattialana on musiikki. Sen on osoittanut Seinäjoelle asettunut talvifestivaali MARS, joka vuosittain kutsuu koolle kotimaiset ja kansainväliset musiikin ammattilaiset ja harrastajat.

Tammi-helmikuun vaihteessa 29.1.–1.2.2014 Seinäjoen Rytmikorjaamolla kokoontuu joukko kotimaisia ja kansainvälisiä vieraita, joilla on sananen ja kaksikin sanottavanaan musiikista. Tämän vuoden ykköspuhujien käsittelyssä ovat festivaalit ja retrohuuma.

Ja kas, sehän sopii populaarimusiikin tutkimuksen professori Heikki Uimoselle. Hän kun on juuri aloittelemassa tutkimusryhmänsä kanssa laajaa tutkimusta suomalaisen live-musiikin kehityksestä 70-luvulta tähän päivään.

– No eihän se ihan sattumaa ole, että Jonas Bjälesjö ja Simon Reynolds ovat nyt vieraina. Toki aina kutsumme potentiaalisia yhteistyökumppaneita, jotka tuntevat ajan trendit ja hyödyttävät parhaiten alan bisnestä ja tutkimusta. Ja kun he tulevat, otamme heistä kaiken irti, tapahtuman tiedeosuutta järjestävä Uimonen tunnustaa.

Vertailukohta Provinssille 

Ruotsalaista Hultsfred-festivaalia ja sen kehityskaarta tutkinut tohtori ja Linnaeus -yliopiston Music & Event Management -koulutusohjelman päällikkö Jonas Bjälesjö tuo MARSiin vertailukohdan Provinssirockille. Hän puhuu erityisesti festivaalin haasteista ja vaikutuksesta tapahtumapaikkakuntaan sekä päättää puheenvuoronsa keskusteluun Provinssirockin promoottorin Juha Koiviston kanssa.

Tapahtumajärjestäminen ja järjestötoiminta nousevat esiin myös Uimosen omassa tutkimuksessa, kun tarkkailussa on juuri elävän musiikin kehitys.

– Elävä musiikki ja järjestötyö sen parissa on täällä kiinnostanut ihmisiä jo kauan sitten. Sen osoitti Saijaleena Rantanen väitöstyössään 1800-luvun jälkipuoliskon musiikista ja järjestökulttuurista Etelä-Pohjanmaalla. Sittemmin Kemu ja Selmu ovat jatkaneet omaehtoista toimintaa musiikin puolesta.

Retrohuumasta MARSissa puhuu brittiläinen musiikkitoimittaja ja -kriitikko Simon Reynolds, jonka puheenvuoro pohjautuu hänen teokseensa Retromania: Pop Culture’s Addiction to its Own Past.

Uimonen kertoo vaikuttuneensa teoksesta.

– Helposti lähestyttävässä kirjassa on raikkaita näkemyksiä siitä, kuinka musiikkibisnes kierrättää vanhoja tyylejä ja ammentaa toistuvasti menneisyydestään. Ja mikäpä on ammentaessa, kun menneisyyttä tuotetaan joka päivä lisää.

– Tämä näkyy myös suomalaisessa mediassa. Radiokanavat jauhavat samoja hittejä käytännöllisesti katsoen vuosikymmenestä toiseen. Samalla kaupallinen ja julkisrahoitteinen televisio pitää eri sukupolvia yhdistäneet televisio-ohjelmat ja muut yhteisesti koetut asiat hyvin näkyvillä.

Yrittäjälle idea

Vuosittainen MARS-tapahtuma (Music, Assembly, Research ja Showcase) sai alkunsa Sibelius-Akatemian järjestämän Musicology in the 3rd Millenium -tiedekonferenssin yhteydessä vuonna 2010 ja se on kehittynyt nelipäiväiseksi tapahtumaksi, jossa nimensä mukaisesti musiikki, musiikkibisnes ja tutkimus sekä niiden kehityksen suunnat kohtaavat.

Viime vuonna MARS houkutteli paikalle ennätykselliset 2 700 kävijää: promoottoreita, esiintyjiä, median edustajia, tapahtumajärjestäjiä, julkishallinnon edustajia, yliopistotason tutkijoita ja muita festivaalivieraita. Seminaareihin rekisteröityi yli 400 alan ammattilaista.

Tiedepaneelien lisäksi tapahtuman ohjelmassa on muun muassa yritysneuvontaklinikka, bändisparrausta, työpajoja ja monipuolinen elävän musiikin ohjelmisto.

– Kun tutkijat ja liike-elämä kohtaavat, kohtaavat myös ideat ja ajattelu. Suotavaa on, että niin käy myös tänä vuonna. Yrittäjän kannattaa tulla tapahtumaan hakemaan vastausten lisäksi kysymyksiä, Uimonen kannustaa.

www.marsfestivaali.fi

 

Heikki Uimonen

– Aloitti Taideyliopiston Sibelius-Akatemian populaarimusiikin tutkimuksen Epanet-professorina vuonna 2012.

– Työskentelee Seinäjoella populaari- ja kansanmusiikin maisterikoulutuksen tieteellisenä johtajana.

– Aloittelee parhaillaan tutkimusta suomalaisen live-musiikin kehityksestä 70-luvulta tähän päivään.

– Tekee satunnaisia puhekeikkoja muun muassa äänimaisemantutkimuksesta ja musiikinkuuntelun muutoksesta.

 

Teksti: Anne Kohtala
Kuva: Matti Hautalahti
I-print | plus