Ajankohtaista

Lasten yliopisto täyttää 15 vuotta 🎉

15 vuoden aikana Lasten yliopisto on vienyt lapset tutkimusretkille metsän siimekseen, avaruuden äärelle ja ihmismielen saloihin. Innostavilla luennoilla olemme pohtineet muun muassa dinosauruksia, tekoälyä, satuja ja satelliitteja sekä sitä, miten maailma toimii ja miltä se tuntuu.

Yksi asia on pysynyt samana – uteliaisuus.

Myös tänä vuonna Lasten yliopisto kutsuu lapset mukaan oivaltamaan ja ihmettelemään. Kuvassa tunnelmia kevään 2026 aloitusluennolta, jossa sukellettiin ruokahävikin maailmaan tutkijatohtori Taru Lehtokunnaksen johdolla. Seuraavaksi kurkistamme orkesterin ohjaamoon kapellimestarin kiehtovaan työhön yhdessä musiikkikasvatuksen monipuolisen ammattilaisen Kirsti Rasehornin kanssa.

Toimintaamme rakennamme yhdessä tärkeiden kumppaneidemme kanssa: LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa, MLL Seinäjoen paikallisyhdistys ja Seinäjoen kaupunginkirjasto ovat mukana mahdollistamassa lasten oppimisen iloa ja uusia oivalluksia. 🧡


Lasten yliopistossa puhutaan tieteestä ja tutkimuksesta lasten ehdoilla. Tarkoituksena on herättää kiinnostus tieteeseen sekä innostaa ihmettelemään ja kysymään! Luennoitsijoina toimivat tieteentekijät, jotka kertovat omista tutkimuskohteistaan. Luennot on tarkoitettu noin 6–12-vuotiaille lapsille ja ne ovat maksuttomia. Aikuinen voi halutessaan jäädä seuraamaan luentoa, jos salissa on tilaa.