Ajankohtaista

Tieteellis-gastronomisen ruokaklubin kevään illat teemoineen julkaistu

Syksyllä 2023 Seinäjoella startannut ja suosion saavuttanut ruokaklubi on avoin kaikille ruoasta kiinnostuneille. Klubitapaamisissa tarkastellaan ruokaa, ruoanlaittoa sekä ruoasta nauttimista ennalta valitun teemanmukaisesta raaka-aineesta. Klubissa tarkastellaan raaka-aineita tieteelliseltä sekä gastronomiselta kantilta.

Illat ovat luonteeltaan vapaamuotoisia ja niihin sisältyy aina lyhyt teoreettinen pohjustus valitusta teemasta. Teoreettisen osuuden lisäksi illan ohjelmassa on mukana maistelut sekä aistinvaraiset arvioinnit, keskustelua ruoasta sekä ruoan merkityksestä arjessa ja juhlissa. Jokaiseen iltaan kuuluu aina kaksi luentoa eri tieteenaloilta sekä aistinvaraista arviointia. Tilaisuuksissa perehdytään ruokaan sekä kulttuurisesta, että luonnontieteellisestä näkökulmasta.

Ruokaklubin toteutuksessa ovat mukana Turun yliopisto / Aistikattila, Hotelli- ja ravintolamuseo (Helsinki) sekä Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto (Seinäjoki). Seinäjoen klubin mahdollistaa Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta saatu apuraha. Esitykset pidetään jossain näistä paikoista ja välitetään videon välityksellä klubilaisille kahteen muuhun tapaamispaikkaan. Aistinvarainen osuus tehdään kaikissa kolmessa paikassa kulloinkin arvioitavilla tuotteilla. Lopuksi vielä jaetaan yhdessä tulokset.

Ruokaklubi Seinäjoella

Kevään tapaamisten teemoina ovat suklaa, maito, ruokaväärennökset sekä mausteet.
Klubin kokoontumisajat teemoittain:
14.2.2024 klo 17.00 – 19.00 Suklaa
6.3.2024 klo 17.00 – 19.00 Maito
3.4.2024 klo 17.00 – 19.00 Ruokaväärennökset
15.5.2024 klo 17.00 – 19.00 Mausteet

Maksuttomiin klubi-iltoihin pääsee mukaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Voit osallistua kaikkiin tai osaan illoista. Seinäjoen klubi-illat toteutetaan lähitoteutuksena Seinäjoella.

Ilmoittautuminen ja lisätietoja
puh 050 431 7072, info@epky.fi