Tilauskoulutukset

Onko yritykselläsi tai yhteisölläsi erityisiä koulutustarpeita? Haluatteko toteuttaa koulutuksen juuri teidän tarpeisiinne ja oman aikataulunne mukaan. Suunnittelemme koulutuksen yhdessä asiakkaan sekä kouluttajien kanssa, asiakkaan tarpeita ja toiveita kuunnellen. 

Kysy lisää koulutussuunnittelija Marja Kiikka, p. 050 431 7073, marja.kiikka@epky.fi.

Referenssit

”Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston kanssa lähdimme suunnittelemaan tarpeita vastaavaa koulutuskokonaisuutta. Viranomaisvalvonnan ja ohjauksen erityisosaaja – koulutus (15 op) vastasi tähän erinomaisesti. Koulutuskokonaisuuden suunnittelussa huomioitiin valvonnan kehittämistyön kautta nousevat tarpeet ja toiveet. Osallistujat antoivat koulutuksesta erinomaista palautetta. Kokonaisuutena koulutus todettiin laajaksi ja sisällöltään laadukkaaksi kokonaisuudeksi, jollaista ei ole aikaisemmin ollut tarjolla. Koulutus tuki alueella tehtävää valvonnan kehittämistyötä ja edisti omalta osaltaan yhtenäisten valvontakäytäntöjen kehittämistä.

Yksi koulutuksen merkittävistä eduista olikin se, että koulutusryhmälle oli mahdollista räätälöidä juuri sellainen koulutuskokonaisuus, joka vastasi sen hetkisiin tarpeisiin ja joka tuki meneillään ollutta valvonnan kehittämistyötä.”

Viranomaisvalvonnan ja ohjauksen erityisosaaja-koulutus 2021
Tiina Paganus, asiantuntija, Etelä-Pohjanmaan sote-uudistus