Ajankohtaista

Ikääntyvien yliopiston syyskausi käynnistyy 11.9.2024

Mitä? Ikääntyvien yliopiston luennot keskiviikkoisin klo 14-16, aloitus 11.9.2024. Syyskaudella kuullaan yhteensä kahdeksan mielenkiintoista luentoa.

Missä? Seinäjoella, Frami B-osan auditoriossa (Kampusranta 9 B).

Kenelle? Luennot on suunnattu ensisijaisesti ikääntyville, mutta mukaan voivat tulla kaikki kiinnostuneet.

🍁 Ikääntyvien yliopiston uusi kausi on alkamaisillaan. Tänä syksynä saamme kuulla mm. toimittajan työstä maailman konflikteissa ja katastrofeissa, muistojen merkityksestä itsetuntoon sekä Yhdysvaltain tämän vuoden presidentinvaaleista. Luennoitsijoina toimivat mm. toimittaja Rauli Virtanen, psykologi Pirkko Lahti ja kirjailija Virpi Hämeen-Anttila.

🍁 Aloitus keskiviikkona 11.9.2024 klo 14. Luennot välitetään Jyväskylän Ikääntyvien yliopistosta tänne meille Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistoon Seinäjoelle Frami B-osan auditorioon, jossa yhdessä seuraamme luentoa. Syksyn sarjassa on yhteensä kahdeksan kiinnostavaa luentoa ajankohtaisista teemoista.

🍁 Ikääntyvien yliopisto on kohtaamispaikka ajankohtaisten teemojen äärellä. Tavoitteena on oppiminen omaksi iloksi ja sivistykseksi. Luennot on suunnattu ensisijaisesti ikääntyville, mutta mukaan voivat tulla kaikki kiinnostuneet!

🍁 Luentosarjan tarkemmat tiedot ja ilmoittautumislomake Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston sivuilla

Ilmoittautuminen onnistuu myös paikan päällä ennen luennon alkua.

Lämpimästi tervetuloa mukaan ja nähdään luennoilla!