Blogi

Polkuja oppimiseen – Mahdollisuuksia puheterapeuteille ja alasta haaveileville I Milla Kuoras

Blogin kirjoittaja Milla Kuoras toimii Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa koulutuskoordinaattorina. Hän tarkastelee asiantuntevalla otteellaan, kuinka osaamisen kehittäminen ja jatkuva oppiminen tukevat ammatillista kasvua.

Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto tarjoaa puheterapeuteille upeita osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia laajan ja monipuolisen koulutustarjonnan kautta. Puheterapeuteille räätälöidyt koulutukset ovat olleet merkittävä osa kesäyliopiston ammatillista täydennyskoulutustarjontaa jo useamman vuoden ajan. Mutta mistä kaikki alkoi?

Merkittävä askel otettiin vuonna 2017, kun kesäyliopisto solmi yhteistyösopimuksen hyvinvointi- ja kuntoutuspalveluita tuottavan yhtiön, Ombrelon, kanssa. Kesäyliopisto ja Ombrelo päättivät yhdistää voimansa ja varmistaa, että puheterapeutit saavat parasta mahdollista koulutusta osaamisen kehittämiseksi alati muuttuvan ja kehittyvän alan pyörteissä. Alueellinen vaikutus on ollut merkittävä: puheterapeutit ovat saaneet arvokasta täydennyskoulutusta Etelä-Pohjanmaan alueella, lähellä omia toimipisteitään. Samalla kesäyliopisto on vakiinnuttanut asemaansa puheterapeuteille suunnattujen koulutusten tarjoajana. Sana on levinnyt ja etenkin verkkokoulutukset houkuttelevat mukaan osallistujia ympäri Suomen!

Vuosien saatossa on rakennettu toinen toistaan timanttisempia puheterapeutteja palvelevia verkko- ja lähikoulutuksia. Kesäyliopisto ja Ombrelo ovat yhdessä sopineet koulutusten sisällöistä ja kouluttajista, ja sen myötä koulutusten teemat ovatkin kietoutuneet mitä ajankohtaisimpiin ilmiöihin ja menetelmiin sekä puheterapeuttien omiin tarpeisiin ja toiveisiin. Yhteistyön ansiosta koulutustoiveita on saatu kartoitettua reaaliajassa ja se onkin yksi yhteistyön merkittävimmistä kulmakivistä. Koulutuksiin valitut kouluttajat ovat tarkoin valittuja alan ammattilaisia. Yhteistyöllä kesäyliopisto ja Ombrelo ovat saaneet koulutuksiin myös kansainvälisiä huippuosaajia maailmalta!

Nyt, seitsemän yhteistyövuoden jälkeen, koulutuksia on takana lukuisia. Puheterapeutit ovat vuosien saatossa vahvasti osoittaneet arvostavansa täydennyskouluttautumista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Me kesäyliopistossa koemme, että palo jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen on sisäänkirjoitettu alan toimintakulttuuriin. Olemme ylpeitä saadessamme olla osa alan ammattilaisten matkaa. Sitä matkaa, jossa ollaan valmiina kehittymään joka päivä lisää. Matkaa, jossa palo jatkuvaan ammatilliseen kasvuun lähtee sydämestä.

Mutta, ei tässä vielä kaikki!

Tarjoamme myös puheterapeutin urasta haaveileville erinomaisen mahdollisuuden ottaa ensiaskeleet kohti unelma-ammattiaan! Palataan vuosi taaksepäin, kun avoimen yliopiston koulutustarjonta täydentyi uudella tulokkaalla – logopedian perusopinnoilla. Syksyllä 2023 starttasi kesäyliopistomme historian ensimmäinen logopedian perusopintoryhmä. Logopedian opinnot ovat olleet toivottuja ja olemmekin erityisen iloisia siitä, että tämä toive saatiin vihdoin toteutettua. Iloksemme syksyllä 2024 käynnistyi toinen opintoryhmä, jossa on mukana opiskelijoita myös Etelä-Pohjanmaan Opistosta.

Kolmen lukukauden mittaiset perusopinnot toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Opintoryhmä kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa iltaisin tai viikonloppuisin Seinäjoella ja ryhmää luotsaa ryhmänohjaaja, joka on laillistettu puheterapeutti. Opinnot koostuvat ryhmäkokoontumisten lisäksi mm. reaaliaikaisista luennoista, luentotallenteista ja tenteistä. Perusopinnot rakentuvat viidestä opintojaksosta, joissa perehdytään muun muassa kommunikaatiohäiriöihin, anatomis-fysiologisiin peruskäsitteisiin, kaksi- ja monikielisyyteen sekä kielen ja vuorovaikutuksen kehitykseen.

Opinnot motivoivat paitsi logopedian valintakokeisiin valmistautuvia ja Turun yliopiston logopedian väylähaun kautta tutkinto-opiskelijaksi hakeutuvia, myös heitä, jotka haluavat hankkia lisäosaamista omaan työhönsä. Logopedian opinnot soveltuvat siis erinomaisesti myös esimerkiksi opetus-, kasvatus- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Hyviä kokemuksia olemme kuulleet esimerkiksi erityisopettajalta, joka on saanut työn ohella suoritettavista logopedian opinnoista valtavasti eväitä ja oppia oman päivittäisen työnsä tueksi.

Kokonaisuudessaan olemme äärimmäisen iloisia saadessamme tarjota sekä puheterapeuttien ammatillista täydennyskoulutusta, että logopedian perusopintoja. Koemme ylpeyttä siitä, että saamme toimia laajasti ja monipuolisesti tämän aihepiirin parissa tarjoten tärkeitä mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista ja kasvua.