Ajankohtaista

Turvallisuusosaamista Etelä-Pohjanmaalle!

Yhteistyöverkosto Osaaja järjesti kuluneen syksyn aikana yhteensä 12 turvallisuuskoulutusta kymmenellä eri paikkakunnalla ympäri Etelä-Pohjanmaata. Toteutimme kaksi koulutusta kohdennetusti koulunkäynninohjaajille sekä niiden lisäksi eri paikkakunnilla kiertävän koulutuskiertueen opettajille ja muulle opetushenkilöstölle. Yhteensä turvallisuuskoulutuksiin osallistui syksyn aikana noin 400 lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista ympäri Etelä-Pohjanmaata!

Turvallisuuskoulutusten tavoitteena oli antaa mm. tietoa turvallisesta tavasta pitää kiinni aggressiivisesti käyttäytyvää oppilasta, opettaa keinoja otteesta irrottautumiseen sekä antaa myös tietoa siitä, mistä ja miten saada apua uhkatilanteen jälkihoitoon. Kolmetuntisen koulutuksen aikana osallistujat pääsivät kiinni paitsi uhkatilanteiden teoriaan, myös käytännön harjoituksiin. Juuri käytännönläheisyys ja konkreettiset esimerkit koettiinkin koulutuksissa erittäin hyödyllisiksi. Eräs osallistuja kuvasi koulutusta seuraavasti: ”Erinomainen, kiinnostava, laaja. Kiva kun oli aikaa myös keskustelulle.”

Koulutus antoi käytännön ja teorian yhteen kietoutumisen myötä osallistujille monipuolisia tietoja ja taitoja tilanteisiin, joita esimerkiksi luokkahuoneessa tai välitunneilla voi kohdata. Turvallisuuskoulutuksia pitänyt poliisihallituksen hyväksymä voimankäytönkouluttaja Janne Ahonen kuvasi tunnelmiaan Etelä-Pohjanmaalla iloisin mielin: ”Turvallisuuskoulutukset ovat sujuneet syksyn aikana erittäin hienosti Etelä-Pohjanmaan alueella. Osallistujat ovat osallistuneet todella aktiivisesti niin käytännön harjoituksiin kuin myös teoriaosiossa keskusteluihin. On ollut ilo päästä kouluttamaan näin motivoitunutta henkilökuntaa.”