Blogin kirjoittaja Nina Harjunpää on seinäjokinen sunnuntaimaalari ja Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston keväällä 2023 alkaneen ihka ensimmäisen kuvataiteen perusopintoryhmän innokas opiskelija.

Jollekin se on leipominen, toiselle jalkapallo. Kolmas keräilee autoja. Minulle se on kuvataide. Kynä on ollut ystäväni aina. En muista, koska aloin piirtää. Mutta sen tiedän, etten ole lopettanut. Ja kun en enää muista missä olen, antakaa minulle silti vielä viihdykkeeksi kynä ja paperia.

Kun luin Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston sivuilta kuvataiteen perusopinnoista, olin vähintäänkin innoissani. Tähän saakka taiteellisesta opetuksestani on huolehtinut kansalaisopisto ja muutama kesäleiri, siinä se. Tosin nykykäsityksen mukaan oppimista tapahtuu muuallakin kuin koulussa, joten lasketaan mukaan vielä lukemattomat taidenäyttelyt, joissa olen käynyt sekä tietenkin taidekirjat, joita keräilen. Mutta millaista olisi opiskella taiteen tekemistä avoimessa yliopistossa, sitä pitää ilman muuta kokeilla!

Millaista on ollut? Kiehtovaa. Ensinnäkin ryhmä. Suurin osa johdantokurssilaisista kertoi haluavansa tehdä koko perusopinnot, joten olemme edenneet aika vakiintuneella porukalla. Toisten töiden näkeminen saa haukkomaan henkeä: kuinka joku voi keksiä ja osata jotakin tuollaista? Olen harrastelija ammattilaisten ja puoliammattilaisten joukossa. Mutta yksi opeista on: älä vertaile itseäsi muihin, luota omaan ilmaisuusi. Tiedän olevani teknisesti heikko, mutta ei se mitään. Teen omalla tasollani. Opin uutta ja nautin.

Toiseksi opetus. Tutustun materiaaleihin ja tekniikoihin, joita en ole aiemmin käyttänyt ja joudun tekemän tehtäviä, jotka pakottavat minua ylittämään osaamiseni rajoja. Ja vielä kolmanneksi, ajatteleminen. Yliopisto-opintoihin kuuluu tieteellinen ajattelu. Mutta nyt puhutaankin taiteellisesta ajattelusta. Se on taiteellisen prosessin pohdintaa ja kuvaamista ja tämän tulkinnan muuttamista sanalliseen muotoon. Huomaan miettiväni näyttelyissä aiempaa enemmän sitä, mitä tekijä on ajatellut ja tavoitellut teosta tehdessään.

Nyt on meneillään plastisen sommittelun jakso. Siihen on liittynyt useampi tehtävä. On väännetty rautalangasta, tehty torneja grillivartaista ja leikelty paperia. Oma suosikkini on kotitehtäväksi saatu, itsensä kokoisen veistoksen tekeminen. Valitsin työni materiaaliksi tekstiilin monestakin syystä, niistä vähäisin ei ole kotini pieni koko. Olen ihaillut tekstiiliveistoksia ja suunnitellut joskus kokeilevani itsekin. Nyt siihen tuli hyvä tilaisuus. Taisto Voiton esikuvia löydät googlaamalla taiteilijat Liisa Hietanen ja Pauliina Turakka-Purhonen.

Yksittäisiä kursseja ei arvioida, mutta oppiminen kootaan portfolioon, josta saa arvosanan. Taisto Voitossa on selvää kansikuvapoika-aineista, eikö vain?