Työnohjaajakoulutus oli alkumetreillä, kun pandemia alkoi. Se paiskasi koulutukseen osallistujat ja kouluttajat ennenkokemattomaan tilanteeseen. Liikkumisrajoitukset. Kokoontumisrajoitukset. Käsidesi. Maskipakko. Karanteeni. Eikä tietoakaan kauanko tämä kestää. Harkinnassa oli koulutuspäivien siirtäminen hamaan tulevaisuuteen. Onneksi harkinta jäi lyhyeen. Päätös jatkaa koulutusta etäyhteyksillä oli järkevää. Ja näin jälkikäteen sanottuna loistavaa!
Mitä tehtiin?
Alkuun haalittiin etätyökalut. Zoomit ja Teamsit asennettiin kotikoneille. Sitten alkoi hillitön harjoittelu. Kutsulinkit. Kuuluuko? Näkyykö? Oletko siellä? Näynkö minä? Onko siellä ketään? Yrityksen ja erehdyksen kautta opittiin ja löydettiin etäyhteys.
Mitä opittiin?
Hurja määrä teknistä sanastoa ja vipstaakkelien saloja. Pedagogisesti pyristeltiin uusille kaistoille. Opittiin jakamaan materiaaleja näytölle ja osallistujat eri kokoonpanoilla ryhmähuoneisiin. Kantapään kautta opittiin, että kahdeksan tunnin koulutuspäivä on tuhoon tuomittu. Kukaan ei jaksa.
Ajan myötä oma selviytyminen ei enää ollutkaan ykkösasia, vaan koko ryhmän vuorovaikutus. Ihminen tottuu nopeasti etäyhteyksiin ja sen tuomaan tietynlaiseen vapauteen ja helppouteen.
Opittiin uusia taitoja ja oivallettiin taas kerran se, että oppimisprosessia voi tukea monilla eri menetelmillä. Opittiin sekin, että hyvin toteutettu tauotus pelastaa paljon.
He, jotka panostavat omaan oppimiseen ja ovat motivoituneita itsenäiseen työskentelyyn, heitä ei rajoita se ollaanko etänä vai läsnä.
Mikä yllätti riemastuttavasti?
Parasta oli, että koulutettiin parina. Kaksi kouluttajaa omissa paikoissaan, toinen kouluttaja Äänekoskella tai toinen Hankasalmella ja opiskelijat omilla paikkakunnillaan. Ja homma toimi. Suunnittelun ja toteutuksen innostus ja uskallus heittäytyä luovaan prosessiin toimi myös etäyhteydellä.
Toiminnalliset Koivu ja tähti- päivät jättivät kouluttajiin kannustavan jäljen, että näinkin voi onnistua todella hyvin. Jokainen teki kotonaan oman piirrostehtävän ja sitten kuvasi ja lähetti sen kouluttajalle. Piirrokset koottiin kuvakollaasiksi ja niitä ihasteltiin ja ihmeteltiin yhdessä. Ajankäyttö, materiaalit, tauotukset, ryhmiin jaot ja yhteenvedot oli suunniteltu tarkasti etukäteen. Ohjelmaan annettiin silti pieni jouston mahdollisuus.
Etäily vaatii kouluttajilta suurta joustavuutta, kykyä heittäytyä ja luovuutta. Itseään on kuunneltava ammattilaisena ja on osattava ja rohjettava tehdä päätöksiä. Ennen kaikkea etäily vaatii rohkeutta luopua vanhoista tutuista ja turvallisista tavoista kouluttaa.
Työnohjaajakouluttajat
Jaana Harmainen ja Tiina Honkonen