Lapsuuteni kesäpäivien maisemassa jokaisella naapuritilalla laidunsi lehmiä. Hyvin monella suomalaisella onkin jonkinlainen kosketuspinta lehmien elämään – lehmäjuuret, voisi sanoa. Vuoden 1969 maatalouslaskennassa Suomessa tilastoitiin 216 600 lypsykarjatilaa. Tilamäärä oli jo kuitenkin edelliseen, vuoden 1959 laskentaan verrattuna, laskusuunnassa. Lypsykarjan keskikoko kohosi 1970-luvulla seitsemään lehmään tilaa kohti. Erään tutkimusprojektin tilakäynnillä ison maitotilan omistaja sanoikin minulle, että kyllä hän mieluummin hoivaisi vain viittätoista lehmää ja harjaisi ne itse, ja vaikka joka päivä, jos vain maidosta maksettaisiin riittävästi. Siinä jutellessamme hänen lehmänsä asettui itsekseen automaattisen karjaharjan harjattavaksi.
Tuoreimman Luken tilaston mukaan Suomessa on nyt vajaat 4 000 lypsykarjatilaa. Voimakas lypsykarjatilojen määrän vähentyminen on yksi syy, miksi lehmiä näkyy laitumella enää vain harvakseltaan. Maitosektorin joutuisa rakennekehitys ei ole jäänyt huomaamatta lehmättömiltäkään. Erään hankkeen ohjausryhmässä minulta kysyttiinkin: ”Minne lehmät ovat kadonneet?”. Kysyjä arveli toki maitotilojen reippaan vähentymisen olevan yksi pääasiallinen syy. Edistyneen ruokinnan ja jalostuksen myötä maidontuotannon kehitykseen on vaikuttanut myös lehmien keskituotoksen kasvu. Yhden lehmän tuottamien maitokilojen määrä on kasvanut merkittävästi.
Kolmas, ja ehkä merkittävin tekijä muutokseen löytyy teknologisesta kehityksestä. Jo 1980-luvun maatalousekonomisti aprikoi kirjoituksessaan teknologian mahdollista osuutta maatalouden rakennekehityksessä näin: ”Toistaiseksi lienee selvittämättä, mikä vaikutus teknisellä kehityksellä on maatalouden tuotantorakenteeseen, toisin sanoen miten eri tuotantosuunnat reagoivat teknologian etenemiseen…”. Teknologista kehitystä oli vaikea mallittaa maatalouden rakennetta kuvaaviin yhtälöihin.
Viime vuosikymmeninä maidontuotannossa on tilalukumäärän vähenemisen ja keskituotoksen parantumisen lisäksi tapahtunut melkoinen teknoloikka. Maidontuotannon lypsyteknologian kehittyminen on mahdollistanut lypsyn automatisoinnin ja sitä myöden huomattavasti isommat karjakoot. Nykyajan rakennuksissa lehmät käyskentelevät vapaasti pihatoissa ja käyvät omaan tahtiinsa syömässä ja lypsyllä. Maidontuottaja seuraa tapahtumia yksilöllisesti jokaisen lehmän osalta tietokoneen tai puhelimen sovelluksen näytöltä.
Osalla maitotiloista lehmille on järjestetty pääsy laitumelle, vaikkakin kuumana kesäpäivänä saattaa ilmastoitu pihatto houkuttaa niitä enemmän. Talviulkoilu pihaton ulkoilutarhassa on myös nykyajan lehmien uusin ulkoilutrendi.
Nyt seuraa kirjoituksen valistuksellinen, maatalousekonominen osuus. Keskity. Tutkimuksen mukaan suurin osa kuluttajista arvostaa lehmien vapaata liikkumista ja laidunnusta. Jos kuluttajana haluat lisätä lehmien näkymistä maisemassa, tarjoutuu siihen sinulle valintamahdollisuus kaupan hyllyllä. Katselepa maitopurkin kyljestä joko luomumerkkiä tai ulkoilevasta lehmästä kertovaa tekstiä ja maksa tuotteestasi muutaman sentin enemmän, niin mahdollistat lehmien näkymisen ulkona myös tulevaisuudessa.
Jokaisen etäpäiväni aamuna minua tervehtii lehmätaulu työhuoneen seinällä. Se pitää minut juurevana lapsuuden lehmäkesiin. Vaikka merkittäviä teknoloikkia maidontuotannossa on tapahtunutkin, niin eivät ne lehmät ole kuitenkaan vielä lentämään oppineet ja olisivat siksi maisemasta kadonneet. Maatalouden 1950-luvulta alkanut maitotilojen vähentyminen on vain tehnyt maidontuotantoa yhä harvemmalle näkyväksi ja muutos jatkuu edelleen.
Kuluttajien näkemyksiä selvitettiin Eläinten hyvinvointimerkki -hankkeessa. Suomalaisia ruokatulevaisuuksia ennakoidaan meneillään olevassa maa- ja metsätalousministeriön hankkeessa.
Terhi Latvala
erikoistutkija
Luonnonvarakeskus
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 26.8.2024.
Kuvituksena käytetyn lehmätaulun tekijä on Päivi Latvala.