Hyppäsin liikkuvaan junaan viime vuoden elokuussa, kun aloitin koulutussuunnittelijana Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistossa. Uusi työ, uusi työyhteisö sekä minulle täysin uusi ala pelottivat hieman, mutta päätin onnistua ja oppia.
Aloittaessani tiesin vain, että voisin hyödyntää aiempaa työkokemustani toimistorutiineissa, asiakaspalvelutyössä sekä verkostojen luomisessa. Niissä koin olevani vahvimmillani. Niin kuin kaikki, jotka aloittavat uudessa työssä, jouduin kuitenkin aloittamaan alusta. Pienestä epäröinnistä huolimatta tartuin toimeen. Annoin itselleni mahdollisuuden oppia.
Olen aikuisiällä opiskellut monia tutkintoja ja käynyt kursseja oppiakseni lisää, mutta myös ylläpitääkseni omaa osaamistani työelämässä tai opetellakseni vaikkapa uuden harrastuksen. Uudessa työssäni olen useaan otteeseen törmännyt käsitteeseen elinikäinen oppiminen. Se on tarkoittaa kaikkea elämän aikana tapahtuvaa oppimista, jolla yksilö kehittää omia taitojaan, tietojaan sekä kykyjään henkilökohtaisessa, yhteiskunnallisessa tai sosiaalisessa elämässä ja/tai työelämässä. Hyvin sanottu. Sitähän se on: uuden työn, harrastuksen tai vaikkapa uuden reseptin opettelua. Mielestäni olemme ”oppimisvalmiudessa” koko ajan. Se on kai sitä elinikäistä oppimisessamme – joko tietoista uuden sovelluksen tai työkalun käytön opettelua tai huomaamatonta, vaikkapa kahvikeskustelussa kuullun leivontakikan tai uuden reseptin testailua.
Edellinen työpestini kesti reilut 10 vuotta, joten voin sanoa osanneeni sen tehtävän hyvin. Se loi yllättäen paineita. Kuinka selviän, voinko oppia uusia taitoja, miten kauan se vie? Minun piti tehdä tietoinen päätös unohtaa hetkeksi kaikki vanha oppimani, sillä en tiennyt aloittaessani käytetäänkö uudessa työssäni samoja ohjelmia tai -tapoja tai onko edes työrytmi sama. Nollasin itseni. Koin, että vain niin pystyisin omaksumaan kaiken uuden tiedon, jota vastaani vyöryisi. Valmistauduin henkisesti myös epäonnistumaan, sillä mielestäni uuden oppiminen vaatii myös kykyä sallia itselleen mokaamisen. Tämä siksi, ettei uuden oppiminen tarjoa aina elämyksiä, uutta tietoa tai taitoa. Kurssi, jolle osallistut, voi ollakin yllättäen vanhan kertausta ja et opi mitään uutta. Joskus resepti, jota innolla opettelet, ei lopulta olekaan se mieletön makukokemus, jota niin odotit.
Miten sitten selvisin? Nollaus tehosi. Osaavat ja kannustavat kollegat sekä esimies auttoivat alkuun perehdyttäen. Olen saanut vähitellen kiinni uudesta. Olen ilokseni huomannut, että ”vanhaksi koiraksi” pystyn oppimaan ja omaksumaan uutta ja mikä olennaisinta myös hyödyntämään jo aiemmin oppimaani. Annan itselleni joka päivä mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen. On se sitten oppimista onnistumisten tai epäonnistumisten kautta.
Marja Kiikka
koulutussuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 14.2.2022