Teimme tämän artikkelin yhdessä, keskustellen ruokakulttuureista ja käsityksistämme eteläpohjalaisen elintarvikealan mahdollisuuksista.

Mikä toi meidät Etelä-Pohjanmaalle?

Silvia: Minut toi tänne intohimoni Suomea ja akateemista tutkimusta kohtaan. Olen Ruralia-instituutin vanhempi tutkija ja johdan viisivuotista tutkimusta elintarvikkeista, innovaatioista ja yrittäjyydestä. En voisi keksiä Etelä-Pohjanmaata parempaa paikkaa vastaavanlaiselle tutkimukselle.

Rumy: Päädyin tänne sattumalta. Etsin tilaisuutta jatkaa tutkimustani innovaatioiden ja teknologioiden parissa. Vaasan yliopisto tarjosi tähän täydellisen mahdollisuuden. Tutkin siirtymiä kestäviin energiajärjestelmiin. Olen erityisen kiinnostunut siitä, kuinka energiajärjestelmät vaikuttavat kulttuureihin ja sitä sitä kautta kehittyviin, yrittäjyyteen liittyviin ekosysteemeihin.

Millaisia ovat kotimaidemme ruokakulttuurit?

Silvia: Tulen Bolognasta, Pohjois-Italiasta. Bologna tunnetaan nimellä ”la grassa” (rasva), joka viittaa alueen herkullisen runsaaseen ruokaan. ”La dotta” (oppinut) taas kuvastaa kaupungin 1000 vuotta vanhaa yliopistoa. Kolmas termi “la rossa” (punainen) viittaa terrakotan punaisiin keskiaikaisiin rakennuksiin. Bologna on tunnettu ennen kaikkea ruokakulttuuristaan: Italian juustojen aatelinen parmigiano reggiano, balsamiviinietikka ja monet muut herkut.

Rumy: Olen kotoisin Intiasta ja olen asunut eri maissa. Se muokkaa käsitystäni ruokakulttuurista. Intia on monien keskenään kilpailevien ja tosiaan täydentävien kulttuurien ja perinteiden maa. Minulta kysytään usein, olenko kasvissyöjä ja hallitseeko kasvisruoka intialaista ruokakulttuuria. Siihen on vaikea vastata, sillä vaikka kasvisruoka onkin suuri osa intialaista ruokakulttuuria, meillä on myös rikas, ainutlaatuinen ja monipuolinen lihaan keskittynyt ruokakulttuuri.

Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja kotimaidemme ja Suomen välillä on siinä, miten ruokaa tuotetaan, jaetaan ja kulutetaan?

Silvia: ”Italiassa kaikki on kiinni ruoasta”, sanovat italialaiset. Itse asiassa ruoka on kulttuurimme suurin ilmaisu. Kolmiyhteys, jonka muodostavat tuotteiden tuoreus, yhteisöllisyys ja perhe, mahdollistaa sen, että italialaiset kokevat ruoan yhteisenä asiana ja juhlivat itse ruokaa. Suomalaisten tavoin italialaiset ovat tottuneet kasvattamaan ja syömään niitä raaka-aineita, jotka menestyvät pellolla parhaiten. Suomessa ruoan viljelykausi on hyvin lyhyt ja Italiassa pitkä. Suomalaiset ovat italialaisiin verrattuna parempia säilömään ruokansa niin, että sitä riittää ympäri vuoden. Mielestäni suomalainen ruoka on mahdollisesti puhtaampaa kuin italialainen. Olen huomannut, että suomalaiset nauttivat hyvästä ruoasta italialaisten tavoin ja jakavat sitä aina mielellään!

Rumy: Intialaiset suhtautuvat ruokaansa vakavasti, ja heillä on hyvin omaleimainen makumaailma. Jopa niin, että maailmanlaajuiset elintarvikemerkit ovat joutuneet muokkaamaan tuotteitaan intialaisten makuhermoihin sopiviksi. Tuotannossa ja jakelussa Intian elintarvike-ekosysteemiä hallitsevat pienviljelijät. Suuret tuotantolaitokset ovat harvinaisia, eivätkä monet viljelijät ole vielä tutustuneet nykyaikaiseen teknologiaan. Tämä on yksi suurimmista eroista Suomen ja Intian välillä. Pienen tilakokoon ja siihen liittyvien kohtuuhintaisuuskysymysten vuoksi Intiassa ei käytetä yleisesti kemiallisia torjunta-aineita ja lannoitteita.     

Mikä on hyvää Etelä-Pohjanmaan ruokaekosysteemissä? Entä mitä kehitettävää?

Silvia: Alueen ruokajärjestelmään kuuluu erilaisia yrityksiä ja toimijoita, jotka ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Täällä on paljon elintarvikeyrityksiä, jotka ovat joko hyvin suuria (esimerkiksi Valio, Atria) tai hyvin pieniä perheyrityksiä. Vähittäiskauppaa hallitsevat enimmäkseen suomalaiset suuret toimijat. Italiassa ruoka ostetaan pienistä paikallisista myymälöistä. Siellä on myös tavallista ostaa ruoka niihin erikoistuneilta toimijoilta, kuten leipomoista ja lihakauppiailta. Tällaisia erikoistuneita ruokaliikkeitä olisi hienoa nähdä lisää myös täällä.

Rumy: En ole erityisen perehtynyt Etelä-Pohjanmaan ruokaekosysteemiin. Olen huomannut, että alueella toimii erittäin aktiivisia yrittäjiä, joita olisi tärkeää tukea monin eri tavoin. Yrittäjille olisi erityisen tärkeää tarjota erilaisia yhteisölähtöisiä rahoitusmekanismeja, joiden kautta yrityksillä olisi parhaat edellytykset saada toimintansa kukoistamaan ja vahvistumaan entisestään.

Millainen on ruoan tulevaisuus Etelä-Pohjanmaalla?

Silvia: Uskon, että Etelä-Pohjanmaa tulee olemaan tulevaisuudessa ruoantuotannon, innovaatioiden ja gastronomian keskus. Maakunnalla on suuria suunnitelmia tulevaisuuden ruokaekosysteemin tukemiseksi. Tunnen itseni onnekkaaksi, kun saan olla todistamassa sitä ja mahdollisesti myötävaikuttaa siihen omalla toiminnallani. Viime vuonna organisoin Innovaatio- ja start up -päiviä, ja ne olivat suuri menestys!

Rumy: Ruoan tulevaisuutta pohdittaessa on otettava huomioon kysymykset, jotka liittyvät muun muassa ruokaturvattomuuteen, epätasa-arvoon sekä ruoan laadun heikkenemiseen. Nämä kaikki ovat mahdollisuuksia innovaatioille ja yrittäjyydelle. Käytännössä uutta toimintaa voisi olla uusien liiketoimintamallien kehittäminen. Yritykset voivat tarjota esimerkiksi ”kasvata itse” -ruokapaketteja. Nykyisin vallitsevat yhden koon mallit ovat teollisen ajattelu- ja organisointitavan perintöä, ja tietoyhteiskunnat tarvitsevat erilaisia kasvumalleja.

Silvia Gaiani, vanhempi tutkija, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Rumy Narayan, projektitutkija, Vaasan yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 3.4.2023