Taivaan portille raahustaa vanhus.
– Mistä tulet? kysyy Pietari.
– Mitä tarkoitat? heittää vanhus vastakysymyksen.
– Missä olet syntynyt?
– Itävalta-Unkarissa.
– Missäs kävit koulusi?
– Tšekkoslovakiassa.
– Menitkö siellä naimisiinkin?
– En, Unkarissa.
– Entäpä lapsesi?
– Syntyivät Saksassa, Kolmannen valtakunnan aikaan.
– Onko lapsenlapsia?
– Juu, syntyivät kaikki Neuvostoliitossa.
– Missäs kuolit?
– Ukrainassa.
– Huh, kylläpä olet kovasti matkustellut.
– Ei. Eläissäni en ole lähtenyt Mukatševon kaupungista.

Työpöydälläni on parhaillaan kaksi aluehistorian konferenssia, joiden järjestelyistä olen vastuussa. Ensimmäisen, tämän vuoden syyskuussa pidettävän webinaarin, teemana ovat muuttoliikkeet alueiden maailmassa. Aihe on aina ajankohtainen ja siksi sopiva myös historian kongressiin. Voimme oppia paljon muiden aikojen ja alueiden esimerkeistä.

Samaan valmistelu-urakkaan kuuluu myös webinaaria vaativampi ja monimutkaisempi lähitapaaminen vuoden 2026 syyskuulla. Silloin aluehistorian tutkijat kaikilta mantereilta kokoontuvat Seinäjoelle maailmankonferenssiin. Onneksi tukenani ovat kuuden ulkomaisen ja viiden suomalaisen yliopiston sekä Siirtolaisuusinstituutin tutkijoista kootut valmisteluryhmät. Aiheena ovat rajanylittävät alueet, siis seudut, joita raja halkoo. Tämäkin on ikiaikainen teema, sillä rajoja on maailmassa aina ollut. Merkillistä kyllä myös sellaiset rajat, jotka on jo aikaa sitten kumottu, kummittelevat usein arjessamme. Suomessa puhutaan paljon vanhoista kunnista tai vaikkapa Pähkinäsaaren rauhan rajasta. Fernand Braudelin mukaan kerran vedetyllä rajalla onkin taipumus jäädä pysyväksi.

Joskus raja on luonnon muovaama, useimmiten ihmisten tekemä. Ja rajojahan maailmassa riittää: valtioita, hallintoalueita, piirikuntia. Ne vaikuttavat tilastointiin, päätöksentekoon, liikkumiseen ja yksilöiden mahdollisuuksiin tehdä asioita. Raja voi olla kulttuurinen, sosiaalinen, etninen, taloudellinen tai vaikkapa kieliraja. Rajanylityksiä tehdään myös hallinnollisten alueiden sisällä: on henkisiä ja kokemuksellisia rajalinjoja. Jokainen kokee niiden vaikutukset mutta myös osallistuu niiden luomiseen. Rajan muodostuminen voi olla aivan arkinen tapahtuma. Aina kun jotain hyväksytään joukkoon, myös ulkopuolelle jää jotakin.

Molemmat teemat, muuttoliikkeet ja rajat, puhuttelevat juuri nyt kaikkia yhteiskuntatieteilijöitä, eivät vain historioitsijoita. Mallikas esimerkki kuultiin vastikään Seinäjoella, kun Marja Enbuskan sosiologian alan väitöskirja Boundaries of Belonging: Immigrants at Home in Rural Finland tarkastettiin. Enbuska tuli työssään äärimmäisen lähelle oman ryhmäni teemoja tutkiessaan muuttajia, jotka ylittävät ja kohtaavat rajoja. Niin sanottu kotoutuminen ei ole vain hallinnollinen prosessi. Kysymys on oman ja yhteisen kotoisuuden ja kotiseudun rakentumisesta.

Henkilökohtainen, alueellinen ja maailmanhistoriallinen kietoutuvat hämmästyttäväksi vyyhdeksi jokaisen maahanmuuttajan kokemuksissa. Ne tavoitetaan mainiosti kertomuksessa kovasti matkustelleesta vanhuksesta. Törmäsin tarinaan internetin ihmemaassa jo vuosia sitten. Konferenssia valmistellessani se osui sähköpostiini uudestaan. Alkuperäistä tekijää en tiedä. Ylle olen muotoillut sen suomeksi omin sanoin. Lue se ajatuksella vielä kerran.

Sulevi Riukulehto
tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.2.2025.