Kirjoitan tätä puheenvuoroa yli sadan vuoden ikäisen pöydän ääressä. Kuten vanhat puurakennukset, puukalusteet voivat saavuttaa hyvin pitkän elinkaaren. Sitomalla itseensä ilmakehän hiiltä ne toimivat hiilivarastona ja edistävät näin kestävää kehitystä. Kotimaisella työllä pitkälle jalostetut puutuotteet ovat osa vastuullista puunkäyttöä.
Perinnerakennuksissa kalusteet olivat aluksi kiinteitä lavoja ja orsia. Tuvan yläosan tila hyödynnettiin rakentamalla viilihyllyjä ja leipävartaita. Tupaa kiersivät kauttaaltaan kiinteät penkit. Istuimet saattoivat olla puupölkkyjä, ja tuolinjalkoina käytettiin sopivalla kohdalla kasvaneita oksia. Vähitellen tehtiin myös komeita kaappeja. Käytetty puumateriaali oli niin jykevää lankkua, että kaappien miellettiin olevan paikoillaan iäti. Perinnerakennukset ja niiden kalustus tehtiin läheltä hankitusta paikallisesta puusta. Talonpoikaistalossa kaikki osattiin tehdä itse. Vasta aikojen kuluessa kaapintekijät eriytyivät omaksi ammattiryhmäkseen.
Vain vähän yli puoli vuosisataa sitten kotikyläni lähes joka talossa valmistettiin huonekaluja. Verstaassa oli höyläpenkit, hellalla liimapannu. Klapeja kuivattiin hellan yläpuolella kehikossa ja vanhassa savusaunassa. Verstaan vintillä on tallessa vanhoja puupuristimia ja kalustekaavioita. Kalusteissa jäljiteltiin yleensä vanhoja hyväksi havaittuja malleja. Ensiluokkainen työnjälki oli kunnia-asia. Kuorma-autot ajoivat pihaan ja lähtivät kuljettamaan valmiita kalusteita maakuntaan.
Kalustevalmistuksessa syntyvää kutterinlastua ja sahanpurua käytettiin rakennusten eristeenä. Purua hyödynnettiin myös kuivikkeena navetassa. Naapurin lentopallokenttä tehtiin sahanpurusta, samoin kylää kiertävä kuntorata. Puun kiertotalous oli kokonaisvaltaista, mitään ei heitetty hukkaan. Puun energiakäyttöä on syytä välttää, joten kierrättämiseen haetaankin uusia innovaatioita. Viime kädessä puu on biohajoava materiaali.
Ulkomaantuonti ja kilpailu ovat luoneet uusia haasteita myös kalustemarkkinoille. Verkkokaupasta saa edullisesti “kaikkea kivaa”. Kalusteita ja muuta tavaraa riittää hävikiksi asti. Paikallinen kalustevalmistus on keskittynyt nykyisin vain muutamalle toimijalle. Kehittyvä kotimainen kalustetuotanto edellyttää koulutusta, etenkin kaupallista koulutusta. Hyvällä suunnittelulla syntyy omintakeisia, muista erottuvia brändejä.
Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat kalusteita ensisijaisesti rakennusten yhteyteen. Kalusteista muodostui hyvin pian moderneja klassikoita, joita vietiin ja viedään edelleenkin ulkomaille. Aaltojen suomalainen kalustedesign on myynyt jo vuosikymmeniä. Vanhojen käytettyjen kalusteiden arvo antiikkikaupassa vain kasvaa. Laadukkailla puutuotteilla, puukalusteilla ja rakennuksilla on kestävää arvoa, kansainvälisessä kaupassa myös vientimahdollisuuksia.
Anne-Marjo Panu
Arkkitehti SAFA
Väitöskirjatutkija Tampereen yliopisto
Jenny ja Antti Wihurin rahasto
anne-marjo.panu (a) tuni.fi
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 19.5.2025.