
Työelämässä tarvitaan yhä korkeampaa osaamista. Tutkimuksen kautta syntyvä uusi osaaminen on keskeistä innovaatioiden ja taloudellisen kasvun kannalta. Tarvitaan myös korkeinta opetusta, joka perustuu ajankohtaiseen tutkimukseen.
Kuten Aapo Jumppanen (Ilkka-Pohjalainen 24.2.2025) kirjoitti: ”Tutkimusta voidaan tehdä ja siihen perustuvaa korkeinta opetusta antaa myös keskisuurissa kaupungeissa ja maaseudullakin”. Tämä toteutuu Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Epanet-professuuriverkoston välityksellä koko Etelä-Pohjanmaalla.
Tampereen, Helsingin ja Vaasan yliopistot sekä Taideyliopisto ovat kaikki ottaneet uusia loikkia yliopistokoulutuksen toteuttamisessa Seinäjoen yliopistokeskuksessa. Yliopistokoulutuksen vahvistaminen Etelä-Pohjanmaalla -hankkeen (UCSEdu) toimenpiteet ovat yhdistäneet neljän yliopiston tavoitteet omaleimaisen, laajemman ja vetovoimaisen yliopistokoulutuksen mahdollistamiseksi.
Koskaan ennen Seinäjoella ei ole ollut yhtä aikaa käynnissä viittä tutkinto-ohjelmaa, kahden yliopiston ja alueen ruoka-alan yritysten yhteisesti toteuttamaa opintokokonaisuutta, saati sitten kampuksella liikkunut kymmenittäin Seinäjoelle ympäri maailmaa saapuneita diplomi-insinööriopiskelijoita. Nämä sinnikkäällä työllä aikaansaadut tutkinto-ohjelmat ja opintokokonaisuudet konkretisoivat yliopistokoulutuksen kasvua Etelä-Pohjanmaalla. Alueellinen ja yhteinen tahtotila yliopistokoulutuksen vahvistamiseen on olemassa.
Yhdenkään koulutuskokonaisuuden saaminen tänne ei ole koskaan läpihuutojuttu. Vaaditaan suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä sekä tiivistä yhteistyötä. Tarvitaan paikallisia yliopistoihmisiä, joilla on tieto olemassa olevista työelämän osaamis- ja koulutustarpeista. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä yliopistojen pääkampusten kanssa, sisällöllistä suunnittelua, hallinnollista valmistelua ja neuvotteluja. Tarvitaan yhteistyötä yliopistojen kesken, mutta myös paikallisten tahojen, kuten maakuntaliiton, kuntien, yritysten ja säätiöiden kanssa tarpeisiin vastaavan koulutuksen toteuttamisessa ja rahoittamisessa.
Korkeakoulutus luo monenlaista vaikuttavuutta alueelle niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Useat Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkinto-ohjelmissa opiskelevat asuvat lähialueella. Yliopistokeskuksessa toteutetut koulutukset luovat mahdollisuuksia erityisesti niille, jotka ovat jo työelämässä. Näin ollen opiskelija voi viedä uuden hankkimansa tiedon työpaikalle saman tien. Tutkinto-ohjelmissa tehdään tiivistä yhteistyötä alueen yritysten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Erilaiset yhteistyöprojektit tukevat alueen yrityksiä tarjoamalla uutta tietoa, ideoita ja kontakteja yliopistoihin. Yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ulottuvuudet liittyvät usein myös verkostoitumiseen, tutkimusyhteistyöhön, konsultointiin, kaupallistamiseen sekä tietämyksen lisäämiseen eri tavoin. Yliopistot edistävät myös sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä rikastuttavat paikallista elämää ja tarjoavat mahdollisuuksia kaikille alueen asukkaille.
Lisätietoja ja yhteystietomme löydät osoitteesta www.ucs.fi. Pidetään yhteyttä!
Mari Kekola
asiantuntija
Seinäjoen yliopistokeskus
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.3.2025.