Olet uuden sovelluksen äärellä. Sen pitäisi auttaa sinua arjen hallinnassa, hyvinvoinnin seuraamisessa tai terveystietojen ymmärtämisessä. Ohjeita on paljon, vaihtoehtoja vielä enemmän – ja kohta oletkin sulkenut koko sovelluksen. Tuntui sekavalta, et edes tiennyt mistä aloittaa.
Tämä kokemus ei ole harvinainen vaan se koskettaa meitä kaikkia, jotka elämme digitaalisessa maailmassa. Digiratkaisujen on oltava enemmän kuin teknisiä työkaluja – niiden pitäisi tukea käyttäjäänsä aidosti, ymmärrettävästi ja kestävästi.
Vaatimusten määrittely ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan se on keskeinen osa käyttäjälähtöistä suunnittelua. Tietojenkäsittelytieteiden pro gradu -tutkielmassani keskityin digitaalisten ratkaisujen käyttäjälähtöiseen suunnitteluun ja siinä erityisesti vaatimusmäärittelyyn.
Työssäni kehitin pohjaa sovellukselle, joka on tarkoitettu ihmisille, joilla on krooninen sydänsairaus. Sovelluksen tavoitteena on, että informaation tarjoamisen ja erilaisten muistutusten lisäksi se myös motivoi, kannustaa ja huomioi erilaiset käyttäjäryhmät – kokemattomat, asiantuntevat, epävarmat ja uteliaat. Vaikka työ keskittyi spesifiin ryhmään, periaatteet ja vaatimusmäärittelyn merkitys koskevat mitä erilaisimpia digitaalisia sovelluksia ja niiden kehittämistä.
Käytettävyys, selkeys ja tunne siitä, että sovellus on suunniteltu juuri käyttäjälleen, ovat olennaisia, olipa kyse terveyssovelluksesta, hyvinvointipalvelusta tai julkisen sektorin digialustasta.
Tekoälystä voi olla merkittävää apua – mutta vain oikein käytettynä. Tutkimukseni on uniikki yhdistelmä moniammatillista ja -menetelmällistä yhteistyötä; sain mukaan kliinikoita, tutkijoita ja potilasjärjestöjä sekä yhdistin erilaisia teorioita ja menetelmiä. Uutta on myös se, miten hyödynsin tekoälyä: käytin sitä hahmottamaan erilaisia käyttäjäpersoonia – ihmisiä eri elämänvaiheissa, erilaisin valmiuksin, tarpein ja taustoin.
Koska tekoäly jaksaa väsymättä pyörittää käyttäjätarinoita ja arvioida motivaatiotekijöitä, saatiin määrittelystä syvällisempää kuin manuaalisesti olisi ollut mahdollista. Se ei korvaa ihmistä, mutta auttaa kysymään parempia kysymyksiä ja näkemään vaihtoehtoja, joita emme ehkä muuten huomaisi. Samalla säästetään aikaa ja resursseja, jotka ovat arvokkaita myös julkisten palveluiden kehittämisessä.
Vähemmän digistressiä ja enemmän hallinnan tunnetta – siihen pitäisi pyrkiä jokaisessa palvelussa. Moni järjestelmä aiheuttaa kuormitusta: epäselvät käyttöliittymät, päällekkäiset tiedot ja tunne siitä, että käyttäjä on unohtunut, heikentävät sitoutumista. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka kuuntelevat. Järjestelmät tulisi rakentaa niin, että käyttäjien tarpeet ja tilanteet huomioidaan jo suunnittelun alusta. Käyttäjälähtöinen vaatimusmäärittely tekee digistä pehmeämpää ja lähestyttävämpää.
Teknologia voi ja sen tulisi tukea ihmisyyttä. Digitaalisuus ei ole itseisarvo, vaan väline. Kun digipalvelu rakennetaan oikein, se tukee autonomiaa, lisää luottamusta ja antaa tilaa ihmisyydelle. Sen ei pidä hukuttaa käyttäjää dataan, vaan auttaa löytämään oma tapa huolehtia hyvinvoinnista.
Tarvitsemme teknologiaa, jossa on mukana tunne. Ei pelkkiä algoritmeja vaan oivallus siitä, millaista on olla ihminen.
Tutkimukseni “Integrated Requirements Engineering for Digital Health: Enhancing Self-Care in Hypertrophic Cardiomyopathy Management” on toteutettu osana kansainvälistä SMASH-HCM-hanketta, joka kehittää HCM-potilaiden hoitoa tukevia digitaalisia ratkaisuja tutkimuslaitosten ja terveysalan toimijoiden kanssa.
Kati Auranen
FM, HM, SH
Asiantuntija, Tampereen yliopisto, Lääketieteen ja terveysteknologian tdk
Terveydenhuollon ammattilainen, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.7.2025.