Epanet-blogi

Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat maatilan menestyksen avaimia

Maatalouden talouskehitystä ei ole helppo ennustaa, sillä siihen vaikuttavat monet tekijät, kuten sää, markkinat ja globaalit taloussuhdanteet sekä yrittäjien tekemät valinnat. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore satoarvio näyttää sadon muodostuvan kohtuulliseksi, mutta siitä huolimatta maatilojen kannattavuus on yhä merkittävä haaste.

Vuonna 2022 maatalouden keskimääräinen kannattavuus oli Luken kannattavuuskirjanpidon tulosten mukaan koko 2000-luvun paras. Vuonna 2023 palataan ennakkotulosten mukaan edellisten vuosien heikolle tasolle. Kannattavuuskirjanpidon tulokset ja niihin pohjautuvat ennusteet ovat tärkeitä työkaluja niin päättäjille ja edunvalvontajärjestöille kuin yrittäjille ja alan kouluttajillekin.

Luken uusimman talousennusteen mukaan maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo vuonna 2024 jää 21 000 euroon, ja kannattavuuskerroin pysyttelee alhaisena. Näin ollen viljelijöiden tuntipalkka jää vaatimattomaksi, eikä yrityksiin sijoitetulle omalle pääomalle saada tavoiteltua korkotuottoa.

Niin Etelä-Pohjanmaalla kuin muuallakin maassa maatilojen taloutta heikentää tänä vuonna viljakasvien hintojen lasku. Vaikka eräiden keskeisten tuotantopanostenkin hinnat ovat alemmat kuin edellisvuonna, maatalousyritysten talouteen kohdistuu jälleen paineita.

Sadonkorjuuolosuhteet Etelä-Pohjanmaalla ovat olleet pääosin kohtuullisen hyvät, joskin runsaat sateet aiheuttivat paikoin suuriakin ongelmia. Kasvukauden entistä voimakkaampi sääolojen vaihtelu on mitä ilmeisimmin tullut jäädäkseen. Niihin sekä markkinoiden ailahteluun varautuminen ja sopeutuminen ovatkin tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä painopisteitä maatilojen toiminnan kehittämisessä.

Monet maatilat menestyvät suhdanteista huolimatta, vaikka maatalouden kannattavuudenhallinta ja tuloksen ennakointi on yritystasolla usein hankalaa. Yrittäjät, jotka kykenevät toimimaan ketterästi, optimoivat viljelykasvi- ja kotieläintuotevalikoimaansa sekä tuotantopanosten käyttöä, hyödyntävät markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet, etsivät kustannustehokkaita ratkaisuja ja johtavat yritystään suunnitelmallisesti, ovat vahvoilla myös tulevaisuudessa.

Viime vuosina maatalousyritysten talouden ennustaminen on ollut entistä haastavampaa, sillä niin tuotteiden kuin tuotantopanostenkin hinnat ovat vaihdelleet erittäin paljon. Vaihtelevassa hintasuhdanteessa ennustemallit voivat helposti tuottaa tilojen taloudesta pessimistisemmän kuvan kuin mihin lopulta ylletään. Monissa tuotantosuunnissa yrittäjät pystyvät reagoimaan hintasuhdanteisiin varsin nopeastikin. Tiloilla voidaan esimerkiksi muuttaa nautakarjan rehustusta, muokata lannoitussuunnitelmaa tai jättää kasvihuoneissa tuotantojaksoja väliin.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2024 maatalouden talousennuste osoittaa maatiloilla olevan kannattavuuden suhteen sekä haasteita että mahdollisuuksia. Vaikka viljan hinnat ja satoennusteet eivät kaikilta osin ole rohkaisevia, on kuitenkin olemassa tiloja, jotka saavuttavat varsin hyviä tuloksia. Etelä-Pohjanmaan vahva siipikarja- ja sikatalous toimivat esimerkkeinä siitä, että maataloudessakin voi menestyä, kun tilan tuotantosuunta on valittu tilan rakenteeseen ja markkinoihin sopivasti sekä sen investoinnit ja toiminta on suunniteltu huolellisesti.

Yrittäjien talousosaaminen on ensiarvoisen tärkeää, kun yksikkökokoa kasvatetaan. Kasvu ei saa olla itsetarkoitus, eikä se ole välttämättä resepti parempaan kannattavuuteen. Maatalous on niin Suomessa kuin maailmallakin yritystoimintaa, jossa voittomarginaali on pieni. Silloin on kiinnitettävä erityisesti huomiota talouden suunnitteluun ja hallintaan. Ei turhaan sanota, että laskin on maatilan tärkein työkalu.

Jukka Tauriainen Luonnonvarakeskus.

Jukka Tauriainen
Tutkija, Luonnonvarakeskus

Kirjoittaja työskentelee maatalouden kannattavuuskirjanpidon ja talousennusteiden parissa.

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 7.10.2024.

Aiheeseen liittyvät artikkelit