Etelä-Pohjanmaalla tehdään uraauurtavaa työtä ruokatuotannon kestävyyden parantamiseksi esimerkiksi Ilmastokestävät elintarvikeprosessit -hankkeessa. Uskon alueelta löytyvän osaamisen ja uudenlaisten toimintamallien kehittämisen herättävän mielenkiintoa niin maakunnan, kuin myös koko Suomen ulkopuolella, sillä kestävyysteema on ajankohtainen ympäri maailman.
Itselläni on ollut mahdollisuus seurata, miten kestävää ruokatuotantoa ja ylipäätänsä ruokahuoltoa rakennetaan Keniassa. Eteläpohjalaisten ruokatoimijoiden tiivis yhteistyö koko arvoketjun osalta on sellaista, jota voisimme lähteä tuotteistamaan vientiin.
Miltä tilanne näyttää paikallisten maanviljelijöiden kannalta?
Kenian ilmasto ja rikas maaperä mahdollistavat kaksi satokautta. On yleistä viljellä samalla pellolla eri lajikkeita ympäri vuoden. Itse vierailin kesällä maatiloilla Eldoretissa (noin 310 km länteen pääkaupunki Nairobista) tutustumassa maanviljelyyn ja kysymässä maanviljelijöiden innokkuutta kokeilla uusia lajikkeita, kuten linssejä ja erityyppisiä papuja.
Innostuneita maaviljelijöitä löytyi saman tien. He kertoivat saavansa huonosti tietoa uusista mahdollisuuksista, ja päätyvät siksi kerta toisensa jälkeen viljelemään samoja lajikkeita, joita on muutenkin runsaasti tarjolla, kuten passionhedelmiä, maissia, tomaattia ja paprikaa. Keskustelimme myös, miten viljelijöiden olisi mahdollista saada lisäarvoa tuotteilleen esimerkiksi kuivattamalla ja jauhamalla linssejä. Tämä luonnollisesti vaatii alkuinvestointeja, mutta toisi lisäarvoa ja -tuloa maanviljelijöille, ja samalla loisi pohjaa uusien ruokainnovaatioiden kehittämiselle. Konkreettisena tuloksena oli, että muutama pilottitila lähti nyt ensi kertaa viljelemään chana dal -linssejä, joille on kysyntää paikallisten ruokavalmistajien keskuudessa.
Entäs sitten ruokatuottajien tilanne?
Kenialainen ruoka-ala pitää sisällään laajan joukon erilaisia toimijoita aina pienyrityksistä isoihin paikallisiin pörssiyrityksiin sekä ulkomaalaisten monikansallisten yritysten tytäryhtiöihin. Omien havaintojeni mukaan nimenomaan uudet pienet yritykset ovat lähteneet kehittämään ruokainnovaatioita vastuullisuuden ja kestävyysnäkökulman kärjellä. Hyviä esimerkkejä on useita: Mtofu valmistaa paikallisesti kasvatetuista soijapavuista tofutuotteita. Suomalaisen ruokatieteilijän perustama BönaFactory kehittää kasviproteenituotteita perinteisisistä, mutta vähän jalostetuista raaka-aineista, kuten palkokasveista. HealthyKajuju valmistaa paikallisia superfoodeja. Tämän tyyppiset yritykset pyrkivät omassa tuotantoketjussaan hyödyntämään paikallisia viljelijöitä ja maksamaan heille normaalia paremman korvauksen.
Yrittäjien mukaan tuotteet ovat löytäneet markkinaraon kasvavasta kuluttajajoukosta, joka on terveys- ja ympäristötietoinen ja haluaa omilla kulutusvalinnoillaan pyrkiä edistämään kestävää elämäntapaa.
Mitenkäs sitten yhteistyö Etelä-Pohjanmaan ruokaprovinssin kanssa?
Itse näen paljon yhteistyömahdollisuuksia kenialaisten ja eteläpohjaisten ruokatuottajien välillä lähtien alkutuotannosta aina elintarviketeollisuuden kautta esimerkiksi laite- ja teknologiavientiin.
Mielenkiintoisinta voisi kuitenkin olla lähteä ideoimaan sitä, kuinka ’siirtää’ eteläpohjalaisia kestävyyskäytänteitä koko arvoketjuun, esimerkiksi ilmastoviisausajattelun huomioon ottaminen alkutuotannosta aina valmiiden ruokatuotteiden pakkausmateriaaleihin. Ruoantuotannon omavaraisuuden edistäminen ja kestävästi tuotettujen elintarvikkeiden valmistaminen on teema, jossa Etelä-Pohjanmaan ruokaprovinssi voisi rohkeasti näyttäytyä edelläkävijänä ihan globaalilla tasolla asti.
Tutkijatohtori, KTT Paula Linna työskentelee Vaasan yliopiston Seinäjoen yksikössä. Hänen tutkimuksensa kohdistuu erityisesti kasvuyrittäjyyteen ja siihen, miten skaalata liiketoimintaa kehittyvien maiden vähävaraisilla markkinoilla.
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.9.2022.
Kuvituksessa käytetyt kuvat: Paula Linna