Nykyinen talousjärjestelmä perustuu lineaariseen materiaalivirtaan. Kaikki raaka-aineet saadaan joko maasta louhimalla tai siitä kasvattamalla. Materiaaleja jalostetaan monesti hyvinkin monimutkaisten toimitusketjujen läpi tuotteiksi, jotka jaellaan kulutukseen, käyttöön ja lopulta hävitettäväksi.
Kiertotaloudella tarkoitetaan talousjärjestelmää, jossa tuotteiden tai materiaalien arvo säilyy kierrossa mahdollisimman kauan. Materiaalit siis kiertävät kulutusketjussa, jotta jätteitä syntyisi vähemmän ja luonnonvaroja hyödynnettäisiin tehokkaammin. Käytännössä kiertotalous on silti monesti vain suunta, mihin kehitystä pyritään ajamaan. Kyseessä on melko akateeminen käsite, koska tämänlaisia täydellisiä materiaalikiertoja ei ole olemassa.
Parhaiten kierrätettäviä raaka-aineita on alumiini, jonka globaali kierrätettävyys on 76 %. Alumiinin valmistus vie kuitenkin paljon sähköenergiaa, jopa 17 000 kWh yhden tonnin tuottamiseen. Iso osa alumiinin hinnasta riippuukin juuri sähkön kustannuksesta. Alumiinin uudelleensulatus sen sijaan on yksinkertainen ja tuotantoon verrattuna vähän sähköä vievä operaatio.
Teräs on myös yksi parhaiten kiertoon sopivista materiaaleista. Valitettavasti terästä päätyy maailmanlaajuisesti kiertoon vain 60 %, mikä on aika vaatimaton lukema. Käytettyjen tuotteiden kerääminen, hajottaminen takaisin materiaaleiksi ja uudelleenprosessointi on monesti niin kallista, ettei asiassa ole taloudellisesti mitään järkeä. Syynä tähän voi olla se, etteivät tuotteiden suunnitellut rakenteet tue kierrätettävyyttä, tai kaikki taloudellinen hyöty menisi uuden järjestelmän aiheuttamiin logistiikkakustannuksiin.
Regulaatio on lisännyt teollisuuden velvoitetta ostaa kierrätettäviä materiaaleja. Suuren kysynnän vuoksi kierrätetyn muovin kilohinta on heikommasta laadusta huolimatta korkeampi kuin neitsytmuovin. Korkeamman hinnan taas pitäisi houkutella keräämään materiaaleja käytöstä takaisin tuotantoon. Suomessa vain 35 % muoveista päätyy kiertoon. Globaalisti osuus on vielä huonompi, 9 %.
Kierrätettyjä tuotteita ja materiaaleja ei useimmiten saada aivan samaan alkuperäiseen käyttöön, vaan materiaaleja käytetään toisiin sovelluksiin, kuten muovipusseihin. Tekstiiliteollisuus pystyy käyttämään 0.3 % kierrätettäviä materiaaleja tuotannossa.
Kiertotalouden edistäminen ei aina takaa positiivisia ympäristövaikutuksia. Vanhan puhelimen uudelleenmyynti ei korvaa valmistusprosessin tarvetta, vaan lähinnä lisää tuotteen myyntiä kehitysmaissa. Toisaalta taas tuotteen elinkaaren pidentäminenkään ei takaa ympäristöystävällisyyttä. Voi olla, että toimiva vanha jääkaappi kannattaakin ympäristövaikutusmielessä poistaa käytöstä ja vaihtaa uuteen, jos sen energiankulutus on merkittävästi parempi.
Ympäristövaikutuksista on tullut uusi parametri tuotteiden suunnitteluun ja valmistukseen, ja teollisuus on alkanut ottaa käyttöön erilaisia työkaluja vaikutusten mittaamiseen ja seuraamiseen. Kehitys vain vie aika kauan.
Petri Helo
Logistiikan Epanet-professori
Vaasan yliopisto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.1.2025.