Vuosi 2020 näytti sen, miten moninaisia haasteita organisaatioiden toimintaympäristössä tapahtuvat mullistukset aiheuttavat. Viime keväänä etätöihin siirtyi valtava joukko suomalaisia, mikä haastoi yrityksiä ja vaati monelta työntekijältä oman elämän ja tapojen järjestelyä. Digiloikka-sana kulutettiin puhki jo ennen kesälomia. Tällä hetkellä arvuutellaan sitä, miten moni tulee jatkossakin työskentelemään etänä, ja miten me ylipäätään selviämme tästä kaikesta.

Olen viime aikoina lukenut eri aikakausilta paljon tutkimuksia ja kirjoja, jotka liittyvät yritysten digitalisoitumiseen, tietotekniikkaan, tiedon jakamiseen, vuorovaikutukseen ja yritysten väliseen kytkeytymiseen sekä muutoksiin, jotka kumpuavat yritysten toimintaympäristöstä. Löysin historian kellastamilta sivuilta muutamia varsin ajankohtaisia aiheita.

Kuulostaako tutulta?

Eräässä 1960-luvulla julkaistussa tutkimuksessa todettiin tietojärjestelmien vaikutuksen tuntuvan tällä hetkellä (eli 60-luvulla) kaikissa yritysrakenteen ulottuvuuksissa. Lisäksi huomioitiin lisääntynyt data ja sen käsittelyyn liittyvät vaatimukset, sillä massatietojärjestelmät tarvitsevat datan koodausjärjestelmiä, jotta datasta pystyy tekemään järkeviä analyysejä yrityksen toiminnan tueksi. Kyllä, kyllä, ajankohtaista asiaa yhä.

Kirjassa vuodelta 1973 kerrottiin, että ympäristön muuttuessa nopeasti, organisaatioiden täytyy ymmärtää muutoksen vaikutus omiin rakenteisiinsa ja prosesseihinsa pystyäkseen reagoimaan. Ympäristö nähdään tiedon lähteenä ja yritysten pitäisi oppia käsittelemään kasvavaa tietomäärää. Yhtenä kantavana ajatuksena on, että mitä suurempi tehtävään liittyvä epävarmuus on, sitä enemmän tietoa täytyy prosessoida tehtävän suorittamisen aikana. Allekirjoitan! Rutiininomaiset tehtävät on helpompi automatisoida ja tietoa tuotetaan ja analysoidaan sekä esimerkiksi visualisoidaan helpottamaan päätöksentekoa kinkkisemmissä asioissa.

Skippaan 80-luvun, synnyin silloin ja melkein muistan sen. En tosin muista elämässäni aikaa ilman tietokonetta, koska sillä tehtiin töitä lapsuuskodissani jo sinä ajanjaksona, jonka pystyn mielessäni taaksepäin kelaamaan. Vähän vanhempana lainasin muuten kirjastosta tietokoneen käyttööni tunniksi, niitä oli Alahärmän kirjastossa asiakkaiden käytössä muistaakseni yksi. Aika usein tekeminen loppui ennen kuin tunti oli kulunut.

Vanhoja artikkeleita lukiessa on helppo nyökytellä itsekseen oman koneen äärellä ja myhäillä. Näinhän sen on ollut, tämähän on tuttua juttua. Yhtäkkiä eteen tupsahtaakin eräässä artikkelissa ollut nosto vuodelta 1943. Siinä IBM:n silloinen johtaja Thomas Watson toteaa maailman markkinoilla olevan tilaa noin viidelle tietokoneelle. Viisi tietokonetta oli yhtä kuin maailman markkinat 80 vuotta sitten. Nykyisessä älylaiteähkyssä ja digikytkeytymisessä määrä meinaa naurattaa. Toisaalta kukapa olisi uskonut, miten räjähdysmäisesti digitaalisuus ja esimerkiksi etätyöt lisääntyvät.

Tämä teksti alkaa olla valmis. Oikoluen sen, kurkkaan somea kännykällä (eli pikasilmäilen sisältöjä sovelluksista, missä tapaan roikkua, painan pari kertaa peukkua ja yhden sydämen). Laitan kännykän tietokoneen viereen, nappaan Teamsin näkyviin ja vedän kuulokkeet korville. Tunti ei tunnu enää missään. #etätyö

Tuire Hautala-Kankaanpää
tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto, johtamisen yksikkö
apurahatutkija Suomen kulttuurirahaston tuella

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 4.1.2021.