Hääräilin lapsena kotomarkilla, rymysin pellonojissa ja lähimetsässä. Porukalla laskettiin pulkkamäkeä, käveltiin tai pyöräiltiin kavereiden luo, kiipeiltiin, leikittiin hippaa, piilosta ja muita pihaleikkejä. Varren varttuessa karjatila tarjosi karsinoiden siivoamista, rehun kärräämistä elukoille ja muuta hikeä nostattavaa työpalvelua.
Kun 1970-luvulla koulussa kysyttiin, harrastanko liikuntaa, vastasin en. Opettaja oli samaa mieltä. Enhän käynyt kirkonkylällä urheiluseuran harjoituksissa, en Hippo-hiihdoissa, en edes nuorisoseuran tanhupiirissä. Liikuntatunneilla olin se peleihin viimeiseksi valittava, josta kysyttiin, onko tuo pakko ottaa. Kun hiihtokilpailun ajat kirjattiin liitutaululle, opettaja alleviivasi tulokseni päätään pudistellen.
Silloinen koululiikunta opetti monet muutkin ikäiseni häpeämään, jännittämään ja inhoamaan julkisia fyysisiä suorituksia. Hidas, kömpelö, kankea. Mittaukset todistivat saman, minkä virnistelevä katsojaraati jo totesi: huono!
Häpeästä on vaikea pyristellä irti. Jos minua tänään pyydetään pitämään esitelmä satamääräiselle yleisölle, en arkaile. Mutta jos minun pitäisi työntää kuulaa tai juosta kilpaa muutaman ihmisen edessä, en suostuisi. Paitsi ehkä pelleillen, läpällä. Sillä se, mitä koululiikunta minulle opetti, oli itselle nauraminen. Käyttökelpoinen ja vähintäänkin hiihtotaidon veroinen kansalaistaito sinällään.
Suomi ja erityisesti Etelä-Pohjanmaa lihoo, sairastaa ja vanhenee. Diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, muistisairaudet, mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä syövät uhkaavat. Geeneillä, ympäristöllä ja huonolla tuurilla on oma vaikutuksensa. Mutta liikkuakin pitää, jotta kroppa pysyy käynnissä ja mieli virkeänä.
Miten tämä kaikki liittyy Epanet-verkostoon? Monellakin tapaa. Meillä on esimerkiksi tutkimusryhmä, joka keskittyy lasten ja nuorten hyvinvointiin. Ruoka-alalla vuorostaan tutkitaan muun muassa maun ja terveellisyyden liittoa sekä kuluttajakäyttäytymistä. Yksi mielenkiintoinen termi on tuuppailu: Miten meidät saataisiin vähän kuin vaihvihkaa tekemään parempia elintapoihimme ja ruokaan liittyviä valintoja, ja kuinka alan teollisuus ja kauppa voisivat olla talkoissa mukana. Tärkeitä aiheita ruokamaakunnassa.
Hyvinvointi on monen asian yhdistelmä. Ruoka ja liikunta ovat merkittäviä, mutta eivät suinkaan ainoita seikkoja. Itse sain kipinän oman terveyden tarkempaan seuraamiseen ollessani koekaniinina Epanet-verkostossa toteutetussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin, miten tieto mahdollisesta Alzheimerin taudille altistavasta geenistä saa henkilön muuttamaan elintapojaan. Tutkimusaikana kolmeen kertaan saatu pitkä lista verikokeiden tuloksia vaikutti. Minulle diabeteksen uhka oli suurin kannustaja tarkistaa jääkaapin sisältö. Entä sitten liikunta? Urheilijaa minusta ei tule, mutta varsinkin luonnossa käveleminen tuo iloa elämään. Salilla käyn, koska se on keino pitää vanhenevan konttorirotan lihaskuntoa yllä.
On hienoa, että nykysuositukset noteeraavat arkiliikunnan. Ja että pisteitä saa joka kerta kun nostaa pyllynsä penkistä. ”Jokainen askel kannattaa”, lukee UKK-instituutin sivuilla.
Tietääkseni nykykouluissa liikuntatunneilla tärkeintä ei ole enää kilpailu, mittaaminen ja vertailu, vaan liikkumisen ilon löytäminen. Myös sille arimmalle ja kömpelöimmälle. Hyvä niin.
Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 27.12.2022.