Taannoisessa tutkimushankkeessamme huomasimme, että kaupunginjohtajat eivät halunneet kutsua johtamiaan kaupunkeja pikkukaupungeiksi. Ilmeisesti pikku-etuliite loi mielikuvia jostakin vähempiarvoisesta, epäajanmukaisesta tai jopa taantumisesta. Sen sijaan he puhuivat seutukaupungeista.

Nimitys ei viittaa kaupungin kokoon, vaan sen asemaan aluerakenteessa. Seutukaupunki on hallinnollinen termi, joka ei ilmennä asukkaan tai käyttäjän kokemusta omasta yhdyskunnastaan. Sittemmin seutukaupunki-termi on virallistettu hallitusohjelmaan ja kaupunkipoliittisiin ohjelmateksteihin.

Onko koolla väliä?

Vaikka muuttoliikkeen hento vastavirta suuntautuukin tällä hetkellä pienempiin keskuksiin, vain harvalla niistä on merkittäviä kasvunäkymiä. Silti politiikkaohjelmat lähtevät kasvun oletuksesta. Ne eivät tunnusta supistuvaa kehitystä, vaikka suunta on luettavissa kaikista tilastoista. Eikö tällainen tosiasia pitäisi kuitenkin tunnustaa alue- ja kaupunkipolitiikassa? Näyttää siltä, että meillä ei ole supistuvan kasvun politiikkaa. Itse asiassa poliittisessa kielenkäytössämme ei ole edes sopivaa ilmaisua koko asialle.

On kuitenkin mielenkiintoista, että ohjelmissa on tunnistettu kaupunkien erilaisuus. Aluekehittäjät puhuvat tällä hetkellä paikkaperustaisuudesta. Ideana on tunnistaa ja ottaa kehittämisen lähtökohdaksi paikalliset erityispiirteet, tekijät ja voimavarat. Kaikenkokoiset yhdyskunnat voivat kohentaa elinvoimaansa. Näin ajatellen kaikki kaupungit ovat oikean kokoisia.

Kuka määrittelee kaupunkimaisuuden?

Mielikuvissamme kaupunki on kuitenkin yleensä jotain suurta. Tämä johtuu siitä, että kaupunkimaisuutta määritellään suuremmista kaupungeista käsin. Tätä käsitystä on hyvä tuulettaa oikein kunnolla. Kaupunkimaisuus voi aivan hyvin olla pikkukaupunkiurbanismia, jolla on ihan oma luonteensa. Mitään erityistä brändäystä ei tarvita. Sen sijaan perusasiat on hoidettava ja tulevaisuutta visioitava rohkeasti.  

Suomalaiset pikkukaupungit eivät ole samanlaisia kuin keskieurooppalaiset verrokkinsa. Eikä niistä sellaisia koskaan tulekaan, sillä historialliset kehityskulut ovat erilaisia. Meillä on Suomessa omanlaisemme pikkukaupunkiurbanismi, ja jokaisella pikkukaupungilla on vielä omat erityispiirteensä. Paikkaperustaisen politiikan inspiroimana nuo piirteet on tunnistettava ja valjastettava kehitysvoimaksi.

Maamme pienet ja keskikokoiset kaupungit ovat turhaan aliarvostettuja. Ne ovat hyvin toimivia, terveellisiä ja turvallisia hyvän arkielämän ja yrittämisen kotipaikkoja. Meidän on ymmärrettävä niiden ominaislaatu. Kehitystyötä toki tarvitaan, mutta niistä ei kannata tehdä väenväkisin jotakin mihin historia, maisema, yhdyskuntarakenne ja pohjoinen ilmasto ei taivu.   

Ari Hynynen
arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.2.2021.