Sain luettavakseni opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kirjeen korkeakouluille. Kestävyystiekartan suunnitelmien mukaan vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on saada sellaista koulutuksen tuottamaa osaamista ja tutkintoja, jotka tukevat nykyistä paremmin työllisyyttä ja työmarkkinoiden uudistumista.
Suunnitelma on hyvää tarkoittava: Korkeakoulutukseen pääsyä nopeutetaan ja aloituspaikkoja lisätään tavoitteena päästä 25–34-vuotiaiden keskuudessa tilanteeseen, jossa 50 prosenttia heistä olisi korkeakoulutettuja vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi kansainvälisten uusien opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan ja saamaan heistä 75 prosenttia työllistymään ja jäämään Suomeen. Opintojen kestoa lyhennetään sujuvoittamalla opintoja tukevia rakenteita. Myös opiskelijoiden hyvinvointiin ja ohjaukseen panostetaan.
Jatkuvan oppimisen edistämiseksi korkeakoulutuksen muotoa ja tarjontaa joustavoitetaan ja monipuolistetaan niin, että ne mahdollistavat nykyistä paremmin jatkuvan oppimisen. Ennakoivaa ja pitkäjänteistä rahoitusta vahvistetaan. Lisäksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa pyritään pitämään riittävällä tasolla. Tavoitteeksi on suunnitelmassa määritelty neljä prosenttia bruttokansantuotteesta.
Paljon oleellista, mutta miten näihin tavoitteisiin oikein päästään? OKM on koonnut korkeakoulujen ja sidosryhmien kanssa korkeakoulujen kestävän kasvun ohjelman. Ohjelman avulla pyritään vastamaan edellä mainittuihin tavoitteisiin. Ohjelmassa mainitaan jatkuvan oppimisen strategia 2022, koulutusvastuujärjestelmän uudistus, digikehitys ja Virtual Finland-palvelualusta, tulevaisuuskatsaus ja hiilineutraalisuus sekä ulkomaalaislainsäädännön ja lupamenettelyjen kehittämishanke, EU:n rahoitusvälineitä ja ohjelmia unohtamatta.
Hyvien aikeiden vyöry sai minut miettimään, mitä tarkoittavat esimerkiksi opetuksen sujuvoittaminen tai jatkuvan oppimisen muodon ja tarjonnan joustavoittaminen. Entä minne jäivät maininnat korkeakouluopettajistamme? Ei sanakaan! Sinällään tärkeä hiilineutraalisuuskin ohittaa opetuksen tukipilarit – opettajamme. Opiskelijoiden hyvinvointi ja ohjaus ovat toki myös tavattoman tärkeitä asioita ja varsinkin nykyisessä maailmanmenossa, jossa moni miettii, millainen tulevaisuus häntä oikeastaan odottaa ja onko tulevaisuudessa näkyvissä toivonsäikeitä. Mutta näitä miettivät myös korkeakouluopettajat – he, joiden tulisi olla näiden nuorien luotseja. Kuka tai mikä taho huolehtii opettajistamme, heidän ohjauksestaan ja hyvinvoinnistaan?
Haluan uskoa, että tulevissa suunnitelmissa opettajien riittävyys ja jaksaminen nostetaan esille. Opettajat voivat olla hyvinkin innostuneita uusista linjoista, mutta väsyneinä ja yhä kasvaneiden tehtävien keskellä innostus ja motivaatio vain hiipuvat. Verkkokursseja ei synnytetä itsestään. Digitalisaatio ei mahdollistu ilman digipedataitoja ja halua kokeilla erilaisia menetelmiä ja oppimistekniikoita.
Uuden oppiminen pitkäjänteisesti tarvitsee levon kautta saavutettua rentoutta ja havahdusta. Havahdus taas saa aikaan tarpeen muutokseen. Mutta muutoksen tekoon täytyy saada oma aikansa. Sitä opettajillamme ei nyt valitettavasti ole, ja tätä eivät päättäjämme tunnu ymmärtävän. Tarvitsemme lisää opettajia, jotta kaikki tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi. Uskon, että digivisio 2030:n tavoite voi olla vaikea toteuttaa nykyisin voimavaroin. Toivon OKM:n edustajien kuuntelevan todella tarkalla korvalla korkeakoulujen viestejä kun seuraavan kerran tapaavat korkeakoulujen edustajia. Kirjelmien ja hyvää tarkoittavien julkilausumien täytyy muuttua arjessa näkyviksi, riittävän selkeiksi toimenpiteiksi.
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje korkeakouluille ohjauskäytänteistä ja korkeakoulujen toiminnan raportoinnista vuonna 2022 VN/4609/2022.
Marjaana Suutarinen
Vaasan yliopisto, Levón instituutti
johtaja, tekniikan tohtori
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 30.5.2022.