Jonossa kuultu murahdus ”kyllä kestää”, ei lupaa hyvää. Muuten kestävyys on yleensä iloinen asia. Kestävyys on myös muotisana, joka lisätään melkein automaattisesti osoittamaan vastuullisuutta. Mutta onkos se pelkkää sanahelinää?

Kestävyydestä tulevat ensimmäisinä mieleen energia, liikenne ja elintarviketuotanto. Seuraavaksi päässä vilahtaa julkisuudessa usein toistuva metsätalous. Kun oikein pinnistelee, muistuvat myös puheet alueiden ja ihmisten kestävyydestä. Valistuneisuutensa voi osoittaa viittaamalla sosiaaliseen tai kulttuuriseen kestävyyteen. Ostoksia tehdessä varsinkin nuuka ihminen miettii tuotteen kestävyyttä. Oma kestävyys joutuu koetukselle fyysisissä tai henkisissä ponnistuksissa.

Kestävyys ei ole vain selviytymistä

Kaikkinaisen kestävyyden merkitys on asia, jota ei ole viisasta kyseenalaistaa. Se liittyy joko suoraan tai vähintäänkin välillisesti luontoon ja maapallon selviytymiseen. Oli aiheena mikä tahansa elämänala, kaikkea on pakko ajatella kestävyyden kannalta. Miksi? Koska kestävyys säästää. Koska kestävästi toimien saamme sekä omat että maailman resurssit riittämään niin, että jälkipolvillakin on elämisen mahdollisuuksia elävällä planeetalla. Kyse ei ole pelkästään selviytymisestä. Kestävyyden huomioimalla voimme luoda myös jotakin aivan uutta.

Digi siellä ja digi täällä. Hyvä vaihtoehto oikein käytettynä. Esimerkiksi teollisuudessa voi testata laitteet virtuaalisesti tai hoitaa ylläpito etänä. Säästää aikaa ja kerosiinia. Kestävää on myös energian harvesterointi: otetaan energia talteen sieltä, mistä se on tavannut karata taivaan tuuliin.

Elintarviketuotannon kestävyys on ruokamaakunnassa erityisen tärkeää. Täällä on alkutuotannon ja jalostuksen osaajien lisäksi muun muassa koneiden ja laitteiden tekijöitä. Meille sopiikin luontevasti ketjun kehittämiseen ja tutkimiseen liittyvä työ. Asiaa tarkastellaan monelta kantilta, pellolta pöytään.

Kestävyys ei ole vain tuotantoa, liiketoimintaa tai luonnontiedettä. Alueiden kestävyys on mielenkiintoinen juttu. Jotkut alueet selviytyvä esimerkiksi lama-ajasta paremmin kuin toiset. Miksi niin käy, sitäkin on täällä tutkittu. 

Tällä hetkellä murehduttaa ihmisten kestävyys. Korona-aikana olen ihaillut lasten ja nuorten kestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Heiltä on vaatinut melkoista päänväkevyyttä hoitaa opintojaan osin tai kokonaan etänä, oli kyse sitten ekaluokkalaisista tai yliopisto-opiskelijoista. Muutenkin nuorten ihmisten on pitänyt elää hitaammalla vaihteella ja pienemmissä ympyröissä kuin ikäkauteen yleensä kuuluu. Kaikkien untuvikkojen siivet eivät kanna. Autettavaa ja kannateltavaa riittää vielä pitkäksi aikaa pandemian jälkeen. Yhteiskuntamme kestää vain, jos pidämme nuoristamme huolta.

Mitä yksi ihminen, perhe tai edes valtio voi tehdä? Kannattaako muovipussit kiikuttaa kierrätykseen, miettiä kuluttamistaan ja etsiä kestäviä valintoja? Mitä ne edes ovat? Ketä pitää uskoa? Miksi vaivautua, kun ne amerikkalaiset ja kiinalaiset kumminkin…

Mitä jätämme jälkeemme; millaisen jäljen jätämme. Sen tuomitsevat tulevien vuosisatojen historioitsijat. Kestävässä, paremmassa maailmassa, niin uskon.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.6.2021.