Globalisaation edelliseen, eritoten 1990-luvun alusta 2020-luvulle jatkuneeseen ja globaalien keskinäisriippuvuuksien positiivista luonnetta korostaneeseen vaiheeseen verrattuna kyse on keskinäisriippuvaisuuksien ja näihin liittyvien geopoliittisten haavoittuvuuksien strategisesta vähentämisestä. Nyt rakennetaan taloudellista ja teknologista riippumattomuutta.
Juuri tästä syystä EU-toimielimissä ja jäsenmaissa keskustellaan tällä hetkellä kiivaasti teknologisesta suvereniteetista, jota voitaisiin tukea erillisen suvereniteettirahaston avulla. Termin suvereniteetti avulla kuvataan tarvetta rakentaa koko EU:n alueen kattavaa teollisuuspolitiikkaa.
Uudessa teollisuuspolitiikassa esimerkiksi EU ja Yhdysvallat pyrkivät valtiovetoisesti kotiuttamaan tiettyjen strategisesti tärkeiden hyödykkeiden tuotanto- ja arvoketjujen osia. Näin ne pyrkivät vähentämään strategista haavoittuvuutta.
Yksi EU:n tavoite on omavaraisuus puolijohteissa. Tämä pyrkimys vähentää riippuvuuksia Euroopan ulkopuolisista toimijoista kuvaa osuvasti uusien suurtalousalueiden geopolitiikkaa ja suuraluepoliittisten kamppailujen uutta ulottuvuutta. Yhdysvallat on lanseerannut oman puolijohdeohjelmansa. Siinä julkisia varoja ohjataan lähes 300 miljardia dollaria teollisuuspolitiikkaan. Vastaavia prosesseja on meneillään Kiinassa.
Samaa suuralueiden teollisuuspolitiikkaa kuvaa myös EU:n valmistelema kriittisten raaka-aineiden asetus. Siinäkin pyrkimys on katkoa globaaleja riippuvuuksia ja rakentaa EU:n strategista riippumattomuutta sekä suvereniteettia. Näin Euroopan uusi teollisuuspolitiikka tulisi kattamaan koko tuotantoketjun harvinaisista raaka-aineista teolliseen tuotantoon sekä korkean osaamisen tutkimus- ja kehittämistoimintaan asti.
Uuden suuraluepohjaisen teollisuuspolitiikan aika voi johtaa tuotannon uudelleenjärjestelyyn Euroopassa ja uusiin investointipoliittisiin avauksiin myös Suomessa. On mahdollista, että eurooppalainen teollisuuspolitiikka avaa uusia taloudellisia mahdollisuuksia myös niille Suomen alueille, jotka ovat olleet 1990-luvulta lähtien hitaan näivettymisen kierteessä ja joiden kehityskuvaa koronakriisi sekä Venäjän hyökkäyssota ovat entisestään synkentäneet.
Jos EU:sta alkaa muodostua teollista ja teknologista suvereniteettia tavoitteleva suuralue, on täysin mahdollista, että Suomen laajojen raaka-ainevarojen hyödyntämiseen ja niihin sidoksissa olevaan tuotannolliseen kapasiteettiin kohdistuu lisääntyvää kiinnostusta. Suomi voisi kokea odottamattoman nousun myös teollisen tuotannon alueena. Uutiset uusista investoinneista Pohjois-Ranskan taantuville teollisuusseuduille tai Pohjois-Ruotsiin nostavat toiveita Suomessakin.
Euroopan teollisen suuralueen muodostumiseen liittyy Suomen näkökulmasta myös riskejä. Ei olisi ongelmatonta, jos suuri osa Suomea alkaisi Euroopan ydinalueilta katsottuna näyttäytyä pääosin mittavien raaka-ainevarojen tyyssijana, eräänlaisena EU:n Kongona. Suomi ja sen alueet tarvitsevat jatkossakin kaikkiin talouden arvoketjun osiin liittyviä toimintoja ja niihin liittyviä investointeja.
Professori, Helsingin yliopisto
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston tiederehtori
Puhenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.6.2023.