Blogin kirjoittaja Minna Martin on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti, työnohjaaja ja tietokirjailija. Hänellä on noin 20 vuoden kokemus psykofyysisestä työotteesta ja yli 20 vuoden kokemus lyhytterapeuttisesta työskentelystä yksilöiden ja ryhmien kanssa. Minnan työssä painottuvat hengitys, autonomisen hermoston toiminta sekä kyky ymmärtää omaa ja toisten mieltä.
Minna toimii toisena kouluttajana Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston syksyllä 2027 alkavassa Psykofyysinen työote lyhytterapioissa -koulutuksessa. Tässä blogissa hän tarkastelee, mitä kehollisuus tuo lyhytterapiaan ja miten se näkyy terapeuttisessa vuorovaikutuksessa.
Kehollisuus lyhytterapiassa on enemmän kuin harjoituksia
Kun puhutaan kehollisuudesta terapiassa, monelle tulevat mieleen erilaiset hengitys-, rentoutus- tai tietoisuusharjoitukset. Psykofyysinen työote tarkoittaa kuitenkin paljon enemmän kuin harjoitusten tekemistä. Keho on läsnä terapiassa jo ennen ensimmäistäkään harjoitusta. Se ilmenee siinä, miten asiakas asettuu tilanteeseen, hengittää, liikkuu ja käyttää ääntään – sekä siinä, miten terapeutti vastaa hänelle omalla kehollaan, rytmillään ja läsnäolon tavallaan.
Lyhytterapiassa tällä on erityinen merkitys. Kun aikaa on rajallisesti, olennaista ei ole tehdä mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa, vaan tunnistaa, mikä juuri tämän asiakkaan kanssa olisi tärkeää ja mikä auttaisi kylliksi.
Alussa rakennetaan kehollista allianssia
Terapiassa yhteistyösuhdetta rakennetaan sanojen lisäksi kehollisesti. Käytän tässä yhteydessä käsitettä kehollinen allianssi. Se näkyy esimerkiksi vuorovaikutuksen rytmissä ja ajoituksessa, katsomisen tavassa ja äänenkäytössä, liikehdinnässä, etäisyyden säätelyssä sekä siinä, miten yhteys ja erillisyys voivat olla tilanteessa yhtä aikaa tai vuoron perään mahdollisia.
Lyhytterapian alussa terapeutin tehtävä ei siksi ole kiirehtiä tekemään kehollisia harjoituksia. Ensin tarvitaan riittävästi turvallisuutta, yhteistä ymmärrystä ja kokemusta siitä, että asiakas saa vaikuttaa työskentelyn kulkuun.
Jo ensimmäisissä tapaamisissa voidaan kuitenkin alkaa uteliaasti tehdä huomioita: Mitä asiakkaan kehossa tapahtuu, kun hän kertoo vaikeuksistaan? Missä tilanteissa hengitys muuttuu, liike vähenee tai keho jännittyy? Entä milloin keho elävöityy, ryhti muuttuu tai hengitys vapautuu?
Keskivaiheessa kehollinen tapausjäsennys tarkentuu
Käytän käsitettä kehollinen tapausjäsennys kuvaamaan sitä, ettei kehollisia kokemuksia tarkastella terapiassa irrallisina oireina tai merkkeinä, joille terapeutti antaa tulkinnan. Niitä tutkitaan suhteessa asiakkaan tunteisiin, ajatuksiin, toimintatapoihin, ihmissuhteisiin, elämäntilanteeseen ja terapian tavoitteisiin.
Terapeutti voi esimerkiksi huomata asiakkaan kutistuvan kehollisesti pienemmäksi aina puhuessaan tilanteista, joissa hänen pitäisi ilmaista oma mielipiteensä. Havainto ei vielä kerro, mitä tämä merkitsee. Siitä voidaan kuitenkin kiinnostua yhdessä.
Kehollista työskentely voi raamittaa yksinkertainen malli: Ensin tehdään yhdessä huomioita, sitten tutkitaan uteliaasti, mitä tämä on, tätä taas seuraa mahdollinen kokemuksellinen kokeilu tai interventio. Harjoitukseen ei siis tarvitse aina edetä. Joskus tärkeintä on huomata ja ymmärtää. Toisinaan voidaan kokeilla esimerkiksi asentoa, liikettä, ääntä, hengitystä, tilankäyttöä tai vuorovaikutuksen rytmiä hieman toisin ja tutkia, mitä silloin tapahtuu.
Tavoitteena ei ole opettaa asiakkaalle ”oikeaa” tapaa olla kehossaan tai vaikkapa hengittää. Pieni kokemuksellinen kokeilu voi kuitenkin avata jotakin, mitä pelkästään puhumalla olisi ollut vaikea tavoittaa.
Lopussa huomataan myös se, mikä on muuttunut
Lyhytterapian päättyminen tekee näkyväksi ajan rajallisuuden elämässä. Tässä prosessissa kehollinen työskentely ei ole vain ongelmien huomaamista ja tutkimista vaan myös muutoksen tunnistamista ja merkkaamista. Tämä voi ilmetä vaikkapa näin: Mitä asiakas huomaa nyt sellaista, mitä hän ei terapian alussa huomannut? Tunnistaako hän kehonsa viestejä aiempaa herkemmin tai tarkemmin? Onko hänen helpompi säädellä etäisyyttä ja läheisyyttä, rauhoittua tarvittaessa tai löytää energiaa toimintaansa? Pystyykö hän olemaan jonkin vaikean kokemuksen kanssa ilman, että siitä täytyy heti päästä eroon?
Kehollinen tapausjäsennys ei ole terapian alussa laadittu valmis kartta. Se tarkentuu koko työskentelyn ajan – ja myös terapian lopussa voidaan katsoa yhdessä, millaiseksi kartta on muuttunut. Kartassa voi olla tuttuja havaintoja itsestä, mutta se voi tarjota myös uudenlaisen tavan tutkia itseään suhteessa muihin.
Kehollinen työote on ennen kaikkea tapa ajatella
Psykofyysisesti painottuneessa lyhytterapiassa keskeinen kysymys ei lopulta ole: Minkä kehollisen harjoituksen tekisin seuraavaksi? Tai Mistä saisin lisää ideoita harjoituksiin? Hyödyllisempiä kysymyksiä voivat olla: Mitä tässä tapahtuu? Mitä voimme ymmärtää siitä yhdessä? Tarvitaanko jotain – ja jos tarvitaan, mikä olisi riittävän pieni seuraava askel?
Joskus tarvitaan rauhoittumista, joskus aktivoitumista. Ja joskus terapeuttisesti tärkeintä on huomata, ettei kokemusta tarvitse juuri nyt muuttaa lainkaan.
Lähteet
Martin, M. (2027). Kehollisuus KAT-terapeutin työssä. Teoksessa Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia. Duodecim. [Tulossa.]
Martin, M. (2026). Kehollisuus terapeuttisen työskentelyn perustana – allianssista tapausjäsennykseen. Abstrakti Kokonaisia kohtaamisia – keho psykoterapioissa ja taideterapioissa kongressiin. Julkaisematon käsikirjoitus.