Blogin kirjoittaja Stina Akola on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, työnohjaaja ja kouluttaja. Stinalla on 20 vuoden opettajakokemus ja tällä hetkellä hän työskentelee opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten työnohjaajana ja kouluttaa työyhteisöjä kestävään työn tekemiseen ja hyvinvointiin. Stinan koulutusten aiheet kumpuavat arjen käytännön työstä. Hän tuntee hyvin kasvatus- ja opetusalan keskeiset kuormitus- ja voimavaratekijät, mikä tekee koulutuksista aidosti työelämälähtöisiä.

Kuvitteletko, että sinulla on käytössäsi 100 prosenttia energiaa työhön ja vapaa-ajalle toinen 100 prosenttia?

Ei ole. Meillä on vain yksi energiavarasto, josta ammennamme niin työlle kuin kaikelle muullekin elämälle.

Erityisen haastavaa tämä on opettajan työssä, jossa tekeminen ei varsinaisesti koskaan lopu. Aina voisi suunnitella seuraavaa tuntia vähän paremmin. Perehtyä lisää. Vastata vielä yhteen viestiin. Kehittää opetusta. Huomioida jokaisen oppilaan paremmin. Auttaa kollegaa. Hoitaa vielä jonkin asian valmiiksi huomista varten.

Opettajan työssä ei tule hetkeä, jolloin kaikki on tehty.

Siksi yksi tärkeimmistä työhyvinvointitaidoista on oppia lopettamaan työ silloin, kun sitä olisi vielä mahdollista jatkaa.

Hyvinvointi ei voi alkaa vasta sitten, kun kaikki on tehty

Ajattelemme helposti, että ensin tehdään työt ja sitten palaudutaan. Mutta mitä tapahtuu työssä, joka ei koskaan tule valmiiksi? Jos työpäivän päättämisen ehtona on tunne siitä, että kaikki tärkeä on tehty, työpäivä voi venyä loputtomiin.

Siksi tarvitsemme toisenlaisen ajatuksen:

Työn ei tarvitse olla valmis, jotta voin lopettaa tältä päivältä.

Tämä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se voi olla yllättävän vaikeaa.

Opettajan työssä kuormittumiseen liittyy paljon sellaista, mitä ei ratkaista yksilön valinnoilla. Työn määrä, resurssit, rakenteet, jatkuvat muutokset ja kasvavat odotukset vaikuttavat siihen, millaiseksi työarki muodostuu.

Samalla meillä jokaisella on omia tapoja reagoida vaatimuksiin. Yksi yrittää selvitä tekemällä enemmän. Toinen haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Kolmas joustaa omista rajoistaan, koska ei halua tuottaa pettymystä muille. Usein juuri tunnollisten ihmisten on vaikea hyväksyä, ettei kaikkeen tarvitse vastata lisäämällä omaa panostaan. Rajojen asettaminen ei tarkoita, ettei työ olisi tärkeää. Se tarkoittaa, että myös opettajan oma hyvinvointi on tärkeää.

Entä jos tavoitteena ei olisikaan tehdä kaikkea?

Työhyvinvoinnista puhuttaessa kysymme helposti, miten jaksaisimme paremmin kaiken sen keskellä, mitä jo teemme.

Joskus olennaisempi kysymys on:

Pitääkö minun tehdä kaikki se, mitä olen tottunut tekemään?

Kaikki työtehtävät eivät ole yhtä tärkeitä. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhtä hyvin. Kaikkiin odotuksiin ei tarvitse vastata. Joskus oma käsityksemme siitä, mikä on riittävästi, on paljon vaativampi kuin työ todellisuudessa edellyttää.

Tiedän tämän myös omasta kokemuksestani opettajana. Kun aikanaan aloin tietoisesti vähentää tekemistäni, huomasin jotain yllättävää. Se, mitä itse pidin miniminä, olikin jollekin toiselle aivan tavallinen ja terve tapa tehdä työtä. Olin vain tottunut tekemään paljon enemmän kuin oli tarpeen tai pitkällä aikavälillä edes viisasta.

Mitään pahaa ei tapahtunut, vaikka tein vähemmän. Sen sijaan minulle jäi enemmän energiaa elämään työpäivän jälkeen.

Kestävä työ rakennetaan myös yhdessä

Työn rajaamista ei kuitenkaan pitäisi jättää vain yksittäisen opettajan harteille.

Myös työyhteisössä tarvitaan keskustelua siitä, mikä meille on riittävän hyvää työtä. Mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä? Mistä voimme luopua? Mihin käytämme rajallista aikaa ja energiaamme? Jos työyhteisössä arvostetaan jatkuvaa venymistä ja sitä, että aina voi tehdä vähän enemmän, yksittäisen työntekijän on vaikea pitää kiinni rajoistaan.

Kestävä työ rakentuu sekä omista valinnoista että yhteisistä tavoista tehdä työtä. Ehkä yksi tärkeimmistä kysymyksistä uuden lukuvuoden alussa ei siksi olekaan:

Miten saan tänä vuonna kaiken tehtyä?

Vaan:

Miten teen tämän työn hyvin niin, ettei työ vie kaikkea, mitä minulla on annettavana?

Sillä meillä ei ole erillistä energiavarastoa työlle ja elämälle. Meillä on vain yksi.

Herättikö aihe ajatuksia omasta jaksamisestasi tai työn tekemisen tavoistasi? Jos haluat pysähtyä näiden teemojen äärelle yhdessä muiden opettajien kanssa, tutustu Stinan koulutukseen Rajat, palautuminen ja riittävyys – opettajan kestävät työn tekemisen tavat🧡