Ukrainan sodassa on tultu suvantovaiheeseen. Poliittiset toimijat kuuluttavat perustellusti kärsivällisyyttä ja yhtenäisyyttä. Julkisessa keskustelussa on vähemmälle huomiolle jäänyt se, että sodan pitkittyminen vaikuttaa myös ukrainalaisia vastaanottaneissa yhteiskunnissa. Ukrainalaisten tullessa ajateltiin yleisesti, että erittäin motivoituneet ukrainalaiset kotoutuvat nopeasti vastaanottaville alueille. Nyt, puolitoista vuotta sodan alkamisen jälkeen, nähdään, että tämä ei välttämättä pidä paikkaansa.

Suomessa ukrainalaiset saavat kotoutumiseen tarkoitettuja viranomaispalveluja (esim. kieli- ja kotoutumiskoulutus). On kuitenkin selvää, etteivät ne yksinään voi viedä kotoutumista loppuun saakka. Palvelupolku ei välttämättä ole kovin pitkä, eikä se aina johda toivottuun määränpäähän.

Turhautumista lisää, että kielen oppimisen on annettu ymmärtää olevan keino työllistyä alueella paremmin. Silti kielikoulutuksen jälkeenkin on mahdollista, että ukrainalaisille avautuvat työtehtävät ovat samoja kuin kielitaidottomille jo saavuttaessa tarjottu – kausityö, kasvihuoneet ja siivous. Monen ukrainalaisen mielestä elämä Etelä-Pohjanmaalla on juuttunut paikoilleen.  Odotettua työ- tai opiskelupaikkaa tai uutta sosiaalista yhteisöä ei olekaan löytynyt. Täällä vietetty suhteellisen pitkä aika ja sen aikainen oma panostus eivät näytä johtaneet mihinkään. Tällöin monet miettivät, olisiko maan suurissa kaupungeissa enemmän mahdollisuuksia kuin Etelä-Pohjanmaalla.

Ongelman ydin on se, että kotoutumisen ajatellaan edelleen olevan yksisuuntainen prosessi, jossa tulijat ovat itse vastuussa uuteen ympäristöönsä sopeutumisesta. Odotamme ukrainalaisten kotoutuvan viranomaispalveluissa ikään kuin muusta yhteiskunnasta erillään olevissa laboratorioissa, joista sitten saavutaan työnantajien ja paikallisten asukkaiden luokse sujuvasti suomea rupatellen. Jos uskomuksemme ukrainalaisten nopeasta kotoutumisesta Etelä-Pohjanmaalle oli idealistinen, on käsityksemme viranomaisten kotouttamispalveluiden tehokkuudesta puolestaan epärealistinen.

Tutkimus on jo pitkään painottanut kaksisuuntaista kotoutumista ja yhteisöjen merkitystä. Onnistuneessa kotoutumisessa tulijat sopeutuvat vastaanottavaan yhteiskuntaan samalla kun vastaanottava yhteiskunta sopeutuu heihin. Kaksisuuntaisuus korostaa vuorovaikutusta ja vastavuoroisuutta tulijoiden ja vastaanottavan yhteiskunnan välillä.

Toimiva esimerkki kaksisuuntaisesta kotoutumisesta on koulumaailman suomi toisena kielenä -opetus. Siihen osallistuvat eivät yksinään kanna vastuuta kielen oppimisesta ja kotoutumisestaan, vaan koko kouluyhteisö osallistuu ja tukee kielen oppimista ja kotoutumista. Kielellinen moninaisuus huomioidaan ja sen tuottamiin tarpeisiin vastataan monin eri tavoin. Yhteiskunnan instituutioista juuri koulu on sopeutunut hyvin suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistuvaan väestörakenteeseen.

Etelä-Pohjanmaan yleistä vastaanottavuutta pitää lisätä. Esimerkiksi työelämässä kaksisuuntaisuus ja vastaanottavuus voisi olla kielituetun toiminnan omaksumista. Huomioidaan, että työpaikan käyttökieli on työntekijälle vieras kieli. Näin ollen huolehditaan siitä, että vieraskielisellä työntekijällä on käytössään suomenkielinen tukihenkilö sekä työn tekemisen että sosiaalisten tilanteiden avuksi. Kouluissa tämä jo osataan, mutta tämä pitäisi osata myös työpaikoilla.

Kaksisuuntaisuutta ja tukemista tarvitaan täällä nyt työmarkkinoilla ja yrityksissä sekä myös laajemmin. Etelä-Pohjanmaan on oltava entistä vastaanottavaisempi monikielisyydelle ja tuettava aktiivisesti ukrainalaisten asettumista maakuntaan. Kotoutumista edistävät viranomaispalvelut ovat hyvä aloitus, mutta niiden päättyessä emme voi jättää ukrainalaisia oman onnensa nojaan. Ovien täytyy olla auki alueen yhteisöihin, oli kyse kouluista, työpaikoista, asuinalueista tai ystäväpiireistä.

Tutkija Toni Ahvenainen ja vastaava tutkija Markku Mattila, Siirtolaisuusinstituutti, Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 2.10.2023.

Lisää tutkimuksia Muuttomoottorin sivuilla.