Parhaillaan on käynnissä mittava ja kokonaisvaltainen muutos fossiilitaloudesta kohti uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä, kestävään tuotantoon ja kulutukseen perustuvaa biotaloutta.
Laajemmin Euroopan unionin tasolla puhutaan myös vihreästä siirtymästä.
Biotaloudelle on asetettu suuria odotuksia. Siitä on ennakoitu merkittävää talouden kasvun uutta aaltoa ja innovaatiotoiminnan ajuria. Samaan aikaan luonnonvarojen käyttöön on liittynyt myös ristiriitaisia tavoitteita. Käynnissä on kansainvälinen eri toimijoiden ja alueiden välinen kilpailu resursseista, osaamisesta ja myös siitä, kuka määrittelee tämän siirtymän ja kestävyyden sisältöä ja miten.
Suomella on talouskehityksen näkökulmasta takanaan ”hukattu vuosikymmen”. Väitöstutkimuksessani huomasin, että Suomen kilpailukyvyn kannalta tärkeä kivijalka lohkeili 2010-luvulla. Suomi jäi 2010-luvulla jälkeen useista verrokkimaista talouden kehityksessä sekä tutkimus- ja kehityspanostuksissa. Poliittinen usko osaamis- ja innovaatiovetoiseen kehitykseen horjui ja Suomen innovaatiopolitiikka ajautui kriisiin. Samaan aikaan myös biotaloudelle asetetut kansalliset tavoitteet ovat karanneet kauas ja siirtymä biotalouteen on Suomessa ollut odotuksia hitaampaa.
Siirtymä kohti biotaloutta haastaa Suomen eri alueita etsimään omia menestystekijöitään. Ennen kaikkea se haastaa alueilla toimivia yrityksiä ja muita taloudellisia toimijoita uudistumaan ja luomaan innovaatioita. Suomessa, kuten myös Etelä-Pohjanmaalla, on biomassoihin ja niiden jalostukseen huomattavaa osaamista ja vahva teollinen perusta, joka on viritetty raaka-aineiden hyödyntämiseen. Suomessa siirtymä osaamis- ja innovaatiovetoisen kasvun polulle on ollut kivikkoinen. Yrityksillä on ollut vaikeuksia luoda kokonaan uusia korkean lisäarvon tuotteita. Yhtenä syynä tässä taustalla on se, että siirtymän edellyttämien kyvykkyyksien, eli osaamisten ja taitojen muodostaman kokonaisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen, ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Myös alueellisesti on havaittavissa suuria eroja siinä, miten biotalouden mahdollisuuksiin on tartuttu.
2010-luvun kehityksestä meidän tulisi oppia ainakin se, että tällä vuosikymmenellä meillä ei ole enää varaa pitää kättä käsijarrulla ja hukata suuntaa uudelleen. Nyt on erityisen tärkeä tarttua yhdessä siihen, miten saadaan yritykset ja myös muut toimijat uudistumaan. Pitäisi saada niin sanotusti koko systeemi liikkumaan kohti jotain uutta. Muutos edellyttää aktiivista toimintaa ja uudenlaisia kyvykkyyksiä yrityksissä, korkeakouluissa ja oppilaitoksissa, kunnissa sekä rahoittajaorganisaatioissa. On vahvistettava yritysten ja myös muiden organisaatioiden kyvykkyyksiä biotalouden edellyttämien muutosten tunnistamiseen, avautuvien tilaisuuksien hyödyntämiseen ja organisaatioiden kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Tutkimukset kertovat myös siitä, että yritykset ja muut organisaatiot tarvitsevat tukea organisaatioiden välisiin yhteisiin innovaatiotoiminnan prosesseihin, jotka mahdollistavat oppimisen ja tiedon jakamisen.
Viime vuosikymmenen kehityskulku osoittaa, että Suomessa ja kaikilla sen eri alueilla tulee olla malttia pitkäjänteisiin panostuksiin osaamisen vahvistamisessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi tarvitsemme tietoperusteista politiikkaa, kunnianhimoisia tavoitteita ja pitkäjänteisen poliittisen tuen biotalouden innovaatiotoiminnan edistämiseen. Muuten on vaarana, että kaavaillut vihreän siirtymän miljardi-investoinnit löytävät kodin Suomen rajojen ulkopuolelta.
Linkki väitöskirjaan Alueiden kyky uudistua : Kyvykkyydet siirtymässä kohti osaamis- ja innovaatiovetoista biotaloutta
Valtteri Laasonen
Johtava asiantuntija, MDI (osa FCG Finnish Consulting Group Oy:tä)
Laasonen teki väitöstyönsä Seinäjoen yliopistokeskuksessa ja valmistui kesällä 2023 hallintotieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistosta, aluetieteen alalta.
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 18.9.2023.
Valtterin kuva: Anssi Kumpula