Suomalaisen rakentamisen laatu herättää keskustelua. Kosteusongelmat ovat yksi muttei ainoa pöydälle nostettava kissa. Yksi valittaa rumista laatikoista, toisesta asemakaava määrää liikaa. Autopaikkoja täytyy tehdä joko liikaa tai liian vähän. Arkkitehdit kauhistelevat tahollaan uusien asuntojen pohjaratkaisuja.

Yksin eläminen on lisääntynyt. Vastauksena siihen uusien asuntojen koko on kutistunut paljon. Jopa pinta-ala asuntokuntaa kohden koko asuntokannassa on laskenut vuoden 2016 jälkeen. Tämä on huomionarvoista, sillä asumisväljyys on tärkeä elintason mittari. Ahtaiden kotiolojen parantaminen oli hyvinvointivaltion ensiaskelia. Kun puukaupungit korvattiin kerrostaloilla – historiasta ja kaupunkikuvasta välittämättä – parani asumistaso kohisten. Yhteiskeittiöt ja ulkokäymälät muuttuivat olohuoneiksi ja vesivessoiksi. ARAVA paransi asuntojen saavutettavuutta ja määräykset huoneiden leveyksistä varmistivat kalustettavuuden. Parjattujen 70-luvun betonitalojen pohjaratkaisut ovatkin mainioita.

Mikä on muuttunut?

Nykykerrostaloissa portaita tehdään vähemmän ja käytävää enemmän; tämä pienentää hissi-investointeja mutta heikentää hyöty- ja kerrosalan suhdetta. Seurauksena syvät asunnot avautuvat vain yhteen suuntaan. Syvyys johtaa kapeuteen, ja alle kolmen metrin levyistä huonetta on hankala kalustaa. Parisänky ei oikein sovi makuuhuoneeseen. Tupakeittiöön on vaikea sovittaa TV, sohva ja ruokaryhmä niin, etteivät ne ole makuuhuoneen, parvekkeen tai jääkaapin oven edessä. Kehno tilallinen laatu on sosiaalinen ongelma koskien etenkin niitä, joilla ei ole varaa tilavampaan kotiin. Omakotitaloissa asutaan yhä leveästi.

Muutos koskee myös asuntojakaumaa. Yksiöiden yleisyyttä selitetään kysynnällä. Tutkimusten mukaan useimmat yksiöasujista eivät kuitenkaan haluaisi asua niissä – pieni asunto on valittu tulotason pakosta. Yksiöt ovat myös harvoin omistajiensa asumia: uusista 90 % on sijoitusasuntoina, eli asukas maksaa vuokrassa sekä rakennus- ja ylläpitokulut että sijoittajan liikevoiton.

Asuntojen ryhtiliike

Suomalaisten elintaso on noussut itsenäisyyden aikana kohisten. Miten on mahdollista, ettei meillä ole varaa asua yhtä hyvin kuin silloin, kun olimme köyhempiä? Usein syytetään rakennusliikkeiden ahnetta voitontavoittelua. Tilastojen mukaan niiden tuottavuus ja kannattavuus ovat kuitenkin junnanneet vuosia. Ne eivät ole hyötyneet asuttavuudesta tinkimisestä. Taantumus tuskin miellyttää rakentajiakaan. Eivätköhän hekin toivo tekevänsä maailmasta paremman paikan, katsovansa vanhana kaupunkia ja sanovan: Tuon minä tein, ja niin oli hyvä.

Tampereen yliopiston Seinäjoen kaupunkilaboratorion TAKO-hanke pyrkii tekemään yhdessä alan yritysten ja julkisten toimijoiden kanssa asuntorakentamisen ryhtiliikkeen, jolla varmistetaan hyvinvointi asumisessa ja uusien rakennusten sopeutuminen tulevaisuuden muutoksiin. Laadukkaita lopputuotteita tekevät taloudet ovat vakaimpia ja vahvimpia, joten panostus asuntosuunnitteluun ja -rakentamiseen ei mene hukkaan.

Eero Okkonen, arkkitehti SAFA, tutkija, TAKO-hanke, Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 22.5.2022.