Koronapandemia on modernin historian vaihe, jossa riittää puitavaa yhdyskuntatieteiden, historian ja politiikan tutkijoille. Kokonaiskuvan hahmottaminen vaatii aikaa ja laaja-alaista asiantuntemusta. Kuitenkin jo nyt on mahdollista peilata koronan yhteiskunnallisia vaikutuksia kokemuksen, uutisoinnin ja tilastojen valossa. Olen tutkinut Tampereen yliopiston Seinäjoen kaupunkilaboratorion TAKO-hankkeessa, millaiset asunnot ja työpaikat toimivat parhaiten pandemia-ajassa.

Pandemiaa tarkastellessa ei tule unohtaa, että monelle suomalaiselle se oli tragedia: THL:n tilastojen mukaan koronavirus on aiheuttanut Suomessa noin 8 000 kuolemaa. Useimmille pandemia tarkoitti vähintään tylsyyttä, parin vuoden kotona vietettyä umpitunnelia, jolloin tapahtumia ei järjestetty ja ystäviä ei tohtinut juuri tavata. Rajoituksista ja kontaktien välttelystä päästiin, kun vakavaa tautimuotoa tehokkaasti torjunut rokotuskattavuus nousi korkealle tasolle. Koronarokote kehitettiin määrätietoisesti kansainvälisen tieteellisen tutkimuksen voimin. Uskon, että asuntosuunnittelun ongelmia voidaan ratkaista samalla periaatteella: nostamalla asuntosuunnittelun tutkimuksen kautta esille pieniäkin tekijöitä, joilla on suuri vaikutus elämänlaatuun.

Asuntorakentamisen kaaret ovat pitkiä. TAKO-hankkeen alussa tiedostimme, ettei laadukkaamman asumisen ratkaisuja kannata kohdistaa pelkästään pandemia-aikaan. Jotta rakennukset ovat kestäviä, on niiden joustettava asukkaan elämän ja yhteiskunnan muutoksissa. Toisaalta asiaa tutkiessamme havaitsimme, että ne suunnittelukeinot, jotka parantavat asumisen laatua yleisesti, parantavat myös kotien soveltuvuutta pandemiaan: laadukkaan asunnon tulee täyttää mielekkään vapaa-ajan, levon, harrastusten ja etätyön tarpeet. Pandemiassa vain kotona vietetty vapaa- ja työaika lisääntyivät. Etätyö jäi pysyväksi osaksi monen elämää.

Riittävä mitoitus – eli yleensä asuintilojen tarpeeksi suuri leveys – mahdollistaa monipuolisen kalustuksen. Silloin tilat voi muuttaa vaivatta eri käyttötarkoituksiin sopivaksi. Erillisillä tiloilla työn voi erottaa asunnon häiriötekijöistä ja työajan vapaa-ajasta. Hankkeessa tutkittiin myös muita asuntosuunnittelun ratkaisuja, mutta nämä kaksi periaatetta osoittautuivat tärkeimmiksi.

Etätyö ja kotiin tuotavat palvelut ovat parhaimmillaan elämänlaatua lisääviä tekijöitä, joiden yleistymiseen pandemia vaikutti. Sosiaalisen etäisyys ja karanteenit olivat sen sijaan pandemian torjuntakeinoja, perusteltuja pakollisia pahoja, jotka suojelivat elämää sen rikkauden hinnalla: ne aiheuttivat yksinäisyyttä ja tylsyyttä. Normaalioloissa yhteiskunnan tulee edistää ihmisten sosiaalista kanssakäymistä – toisin sanoen kulttuuria sen eri muodoissa. Onneksi esitetyt asuntosuunnittelun keinot tukevat myös tätä: riittävä mitoitus ja erilliset, eri yksityisasteen tilat helpottavat tapahtumien, juhlien ja pirskeiden järjestämistä myös kotipiirissä nyt, kun se on taas mahdollista.

Oma koti, oli se sitten vuokra- tai omistusasunto, on tyypillisesti ihmisen tärkein, merkityksellisin ja henkilökohtaisin paikka. Asunnot on suunniteltava niin hyvin, ettei niistä tule vankisellejä edes poikkeusaikana. Tämä on arkkitehdin ja rakennuttajan velvollisuus käyttäjää kohtaan. Toivon, että asuntorakentamisen ammattilaiset ja päätöksentekijät yrityksissä ja kunnissa ottavat tutkimuksemme löydökset vastaan avomielisinä – avuksi paremman ja kestävämmän maailman rakentamisessa. Kokemukseni yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaan toimijoiden kanssa antaa toivoa, että näin on.

Eero Okkonen, arkkitehti SAFA, tutkija, TAKO-hanke, Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 22.5.2023.