”Ihminen tarvitsee toisen ihmisen vastatakseen omiin kysymyksiinsä”, totesi osuvasti psykoterapeutti Sarianna Virpikari radiohaastattelussaan. Kommenttia voisi jatkaa: ihminen tarvitsee toisia ihmisiä kehittyäkseen täyteen potentiaaliinsa ja oman identiteettinsä rakentumiseen. Tutkijat Morisse ja De Neve puhuvatkin ”me -identiteetistä”, jota vaihetta pikkulapsi elää vuosia ennen kuin saavuttaa ”minä-identiteetin” vaiheen. Lapsi ei vielä koe itseään erillisenä omana itsenään, vaan kokee olevansa ja elävänsä yhdessä toisten kanssa, vuorovaikutuksessa. Kun lapsella on paha mieli tai häntä sattuu, hän tarvitsee lähelleen sensitiivisiä aikuisia, joiden kanssa yhdessä harjoitellaan tunteiden ilmaisua ja säätelyä tilanteeseen sopivalla tavalla. Tunteiden säätelyä ei voi oppia yksin, vaan säätelyn taitoja on opeteltava yhdessä toisten kanssa. Erityisesti silloin, kun aistimusten voima tai tempo ylittää mielen kyvyn hallita tunteita, tarvitaan toista ihmistä avuksi. Vuorovaikutuksen voima on ilmeinen!
Vuorovaikutuksen tutkiminen on keskiössä ANDANTE-tutkimusryhmämme työskentelyssä. Tänä vuonna on jo valmistunut kaksi väitöstutkimusta. Sanna Ryökkysen aiheena oli ”He eivät luovuttaneet mun suhteen” – Opiskelijoiden näkemyksiä erityisestä tuesta ammatillisessa koulutuksessa”. Piret Vermilän väitöksen otsikkona oli ”Leikin ja vuorovaikutuksen muotoja lapsilla, joilla on autismikirjo”.
Jokainen, lapsi ja aikuinen, ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi ja jokaisen tulee saada kasvaa ja kehittyä omista vahvuuksistaan käsin. ”Tunnustamisen antaminen ja saaminen on keskeistä ihmiselle hyvinvoinnin ja identiteetin rakentumisen näkökulmasta”, toteaa Sanna. ”Yhteyden muodostaminen on vuorovaikutustaidoiltaan taitavamman vastuulla”, jatkaa Piret. Hänen tutkimuksensa tulokset kiteytyvät ”Onnistuneen leikkivuorovaikutuksen malliin”. Sen mukaan lapsi tarvitsee sensitiivistä ohjausta, jossa aikuinen oivaltaa lapsen tarpeen ja muuttaa ja arvioi oman toimintaansa, jotta se vastaa lapsen tarpeita. Yhteyden muodostaminen on aina aikuisen tai vuorovaikutustaidoiltaan taitavamman vastuulla. Aikuisen tulee havainnoida herkästi lapsen yrityksiä ja vihjeitä, joita lapsi ilmaisee päästäkseen toisten mukaan. Usein aikuisen tuki on hienovaraista ja omalla esimerkillä ilmaisemista. Se on konkreettisia toimia, joilla aikuinen osoittaa, että ketään ei jätetä ulkopuolelle. Yhteisen tekemisen löytäminen avaa oven vastavuoroisen vuorovaikutuksen onnistumiseen.
Harvoinpa vuorovaikutustilanteet ovat symmetrisiä. Siis niin, että kahdella ihmisellä olisi saman verran vuorovaikutukseen tarvittavia taitoja, jolloin yhteyden muodostuminen olisi helppoa ja vaivatonta. Usein vuorovaikutustilanteet ovat epäsymmetrisiä. Mitä vähemmän keinoja vuorovaikutustaidoiltaan heikommalla on hallussaan, sitä suurempi on taitavamman vastuu ja valta.
Mistä tietää, että vuorovaikutus on hyvää? Tätä pohtiessa kannattaa katsoa YLE:n Kirjolla-sarjaa. Se kuvaa lämpimällä tavalla erilaisia vuorovaikutustapoja ja lisää ymmärrystä erilaisiksi koetuista vuorovaikutuksen piirteistä.
Professori (autismikirjo ja kehitysvammapsykologia), musiikki- ja psykoterapeutti, erityisopettaja, varhaiserityiskasvatuksen dosentti
Tampereen yliopisto, Epanet
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 15.5.2023.
Elinan kuva: Laura Vesa, Kehitysvammaisten Tukiliitto