Modernin karjanjalostuksen taustalla on neljän T:n liitto: tieto, tutkimus, tilastotiede ja tietotekniikka. Karjanomistajat voivat kerätä tietoja eläintensä maitotuotoksesta, hedelmällisyydestä, terveydestä ja rakenteesta erilaisiin tarkkailu- ja seurantajärjestelmiin. Tämä luo perustan koko nykyisen kaltaiselle jalostusarvostelulle, jossa arvioidaan, kuinka hyvä kukin eläin on perinnölliseltä tasoltaan jalostettavien ominaisuuksien suhteen. Pohjoismaiden viljelijöiden tietojenkeruuta kadehtii koko muu maailma, sillä muualla ei ole pystytty luomaan vastaavanlaajuista järjestelmää.
Maanviljelijöiden ihannelehmä on luonnollisesti hyvä maidontuottaja, terve ja hedelmällinen sekä rakenteeltaankin sopiva. Toivelista on vuosien varrella pidentynyt huomattavasti. Nykylehmän pitää olla myös rehunsa tehokkaasti maidoksi muuntava, pitkäikäinen ja ympäristövaikutuksiltaan sovelias yksilö. Moderni lypsylehmä onkin sekä ulkoisesti että ominaisuuksiltaan varsin erilainen esivanhempiinsa verrattuna. Se on kokonaisvaltaisen jalostusohjelman täsmätuote, joka pyrkii vastamaan sekä karjanomistajien että yhteiskunnan moniin vaatimuksiin.
Nykyisin lypsylehmien jalostuksessa huomioidaan yli 90 eri ominaisuutta. Kaikkien ominaisuuksien huomioiminen ja arvottaminen eläimen ulkoisten piirteiden avulla olisi mahdoton tehtävä. Osa ominaisuuksista on sellaisia, että monet ulkoiset tekijät, kuten vaikkapa ruokinta ja asema lehmähierarkiassa, voivat piilottaa genetiikan alleen. Tällöin karjanomistaja ei voi itse päätellä, minkälainen eläin perinnöllisesti on. Kuitenkin nykyisin, yhdistämällä valtava määrä lähtötietoja monimutkaisiksi tilastollisiksi malleiksi, lehmän perinnöllinen arvo kaikkien jalostuksen kohteena olevien ominaisuuksien suhteen voidaan pelkistää yhteen lukuun. Tämä luku kuvaa, kuinka hyvä eläin keskimäärin on pohjoismaisten lypsykarjan jalostustavoitteiden suhteen. Jalostustavoitteet on valittu niin, että kokonaisjalostusarvon avulla jalostaen saavutetaan paras mahdollinen taloudellinen tulos ja toiveiden mukainen lypsylehmä. Tämän lisäksi karjanomistajalla on käytössään tiedot yksittäisten ominaisuuksien perinnöllisestä tasosta. Tällä tavoin hän voi täsmällisesti valita kullekin lehmälle sopivan parituskumppanin niin, että molempien vanhempien vahvuudet täydentävät sopivasti toisiaan.
Lehmillä genomin tutkiminen alkaa olla jo arkipäivää, kun ihmisistä vasta edelläkävijät selvittelevät sukujuuriaan ja genominsa yksityiskohtia. Genomitietoa on alettu käyttää hyväksi lehmien jalostusarvoja laskettaessa jo 2010-luvulta. Nykyisin vasikoiden jalostusarvo saadaan varsin luotettavasti selville, vaikka niillä ei olisi lainkaan omia tuloksia. Tämä saadaan selville genomista määritettyjen DNA-merkkien avulla. Taustalla on mittava määrä tutkimustyötä.
Genomitestauksen myötä karjanomistaja saa myös selville, kantaako hänen eläimensä perinnöllisiä sairauksia ja vikoja. Tiedon avulla voidaan välttää kantajien ja sairaiden käyttö jalostukseen. Lisäksi maidon valkuaisaineiden geenimuodot antavat vihiä, kuinka hyvin lehmän maito soveltuu juustonvalmistukseen. Erityisesti pienemmissä juustoloissa tieto on kullanarvoista. Lisäksi genomitesti kertoo, kantaako eläin sarvettomuutta aiheuttavaa geeniä. Perinnöllisesti sarvettomia eläimiä suosimalla voidaan välttää nupouttaminen, mikä on tärkeä hyvinvointia parantava tekijä.
Mittaaminen ja tietojenkeruu auttavatkin tilatason päätöksenteossa monin tavoin ja ovat tärkeä väline tilan tuottavuuden parantamiseen ja eläinten hyvään hoitoon. Genetiikan, tilastotieteen sekä suurteholaskennan avulla tiedot voidaan jalostaa monipuoliseksi avuksi karjanomistajille.
Maria Leino
erikoistutkija
Luonnonvarakeskus
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.8.2025.