Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on ollut korona-ajan suurimpia kärsijöitä. Poikkeusaika on tuonut näkyviin sellaisia toimialan piirteitä, jotka ovat normaalioloissa jääneet piiloon. Erityisesti pysyvät kulttuurifestivaalit ovat monien, keskenään jopa jännitteisten institutionaalisten logiikoiden risteyskohtia.
Kulttuurifestivaaleissa yksi keskeisimmistä akseleista – ja potentiaalisen ristiriidan aiheuttajista – virittyy tapahtuman edustaman ”kulttuurin” ja tapahtuman mahdollistavan ”talouden” välille. Tämä jakolinja näkyy sekä kulttuurifestivaalien sisällä että välillä. Osa festivaaleista edustaa itsearvoista korkeakulttuuria, kun taas osa on häpeilemättömän viihteellisiä ja kaupallisia. Pandemia on kohdellut eri festivaaleja eri tavoin myös tämän jakolinjan suhteen, koska niille on – tai ei ole – kohdistettu erilaisia tukimuotoja. On kuitenkin myös festivaaleja, joissa itsessään elää eri näkökulmia kulttuuriin.
Seinäjoen Tangomarkkinat on tästä hyvä esimerkki. Tapahtuma on ollut osaltaan vakiinnuttamassa suomalaista tangokulttuuria jopa siinä määrin, että opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt suomalaisen tangon aineettoman kulttuurin kansalliseen luetteloon. Samanaikaisesti Tangomarkkinat on perusolemukseltaan laajoja ihmisjoukkoja kokoava viihteellinen ja kaupallinen tapahtuma. Festivaalin kokemat taloudelliset haasteet ovat tehneet näkyväksi kulttuurin ja talouden erilaiset logiikat.
Tangomarkkinat on kamppaillut taloudellisten haasteiden kanssa jo ennen kahta koronavuotta, joiden aikana tapahtuma jouduttiin perumaan. Nyt ikoninen kulttuurifestivaali etsiikin uusia lipunmaksajia laventamalla ohjelmistoa iskelmän, popin ja suomirockin suuntaan. Tämä on luonnollisesti herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan.
Talouden näkökulmasta ratkaisu on perusteltu, mutta kulttuurin näkökulmasta kysymys on monisyisempi: vahvistaako vai liudentaako festivaalin ohjelmallinen laventuminen sen kulttuurista ydintä, eli suomalaista tangoa? Näin sopii kysyä, vaikka tapahtuman taustatahojen jakamattomana yhteisenä tavoitteena on tangokulttuurin edistäminen.
Kulttuuri/talous -logiikan lisäksi monet festivaalit ovat juurtuneet juuri tiettyihin paikkoihin. Asetelma on kaksisuuntainen: yhtäältä tapahtuma on muotoutunut omanlaisekseen alueen omien arvojen, normien ja kulttuuristen käytäntöjen kautta, ja toisaalta se vakiintuessaan luo sekä uusintaa niitä. Seinäjoki ja Tangot ovat monen mielessä yhtä. Tästä näkökulmasta on kiinnostavaa, kuinka Tangomarkkinoiden uudistuminen vaikuttaa kaupunkiyhteisön, paikallisten yritysten ja festivaalin väliseen suhteeseen.
Alueellisten toimijakytkösten lisäksi julkisella hallinnolla on merkittävä rooli Tangomarkkinoilla. Näin on suomalaisessa kulttuurielämässä usein muutenkin: isoja kulttuurifestivaaleja järjestettäessä on aina luotava jokin suhde myös kohdealueen hallintoon, tyypillisesti kaupunkiorganisaatioon, jolla on oma toimintalogiikkansa. Esimerkkinä käyttämämme Tangomarkkinoiden ja Seinäjoen kaupungin välinen suhde on myös varsin monisyinen. Festivaaliyhtiön taloutta tukeneen suunnatun osakeannin jälkeen Seinäjoen kaupunkikonsernin omistus on lähes 40 prosenttia. Kyse on panostuksesta yhtiön toimintaan ja sen uudistamiseen.
Moni-ilmeisenä organisaationa kaupungilla on varmasti erilaisia näkemyksiä Tangomarkkinoiden olemuksesta ja merkityksestä. Päätavoite on kuitenkin kulttuurifestivaalin selviytyminen taloudellisista haasteista ja kehittyminen entistä vetovoimaisemmaksi. Se on jo arvo itsessään Seinäjoen kaltaiselle vilkkaalle rytmimusiikki- ja tapahtumakaupungille. Kyse on aluetaloudellisista vaikutuksista, mielikuvista, imagosta ja – luonnollisesti – kulttuurista itsestään.
Jari Kolehmainen & Henna Jousmäki
Tampereen yliopisto
Kirjoittajat ovat toteuttamassa Poikkeustila ja resilienssi tapahtumatalouden organisaatioissa -hanketta
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 27.3.2022.