Epanet-blogi

Kovat on tavoitteet!

Saatat muistaa kolmikon Keijo Koivu – Tero Luoma –Timo Rantasaari puheenvuoron (Ilkka-Pohjalainen 28.2.2022), jossa kysyttiin: ”Mitä jos yksisarvinen ponnistaisi Etelä-Pohjanmaalta?”. Oikealla asialla kolmikko on, sillä Euroopan komission tavoitteena on vuoteen 2030 tultaessa lisätä nopeasti kasvavia yrityksiä ja lisätä rahoitusta niin kutsuttujen yksisarvisyritysten määrän kaksinkertaistamiseksi Euroopan unionin alueella.

Tieto on lähtöisin Euroopan komission 9.3.2021 esittämästä visiosta, jolla pyritään Euroopan digitaaliseen muutokseen vuoteen 2030 mennessä. Visiossa otetaan kantaa osaamiseen, yritysten digitaaliseen muutokseen, julkisten palvelujen digitalisointiin sekä suojattuun ja kestävään digitaaliseen infrastruktuuriin. Suomessa asiaa edistää Digitoimisto, joka työstää parhaillaan kansallista digitaalista kompassia.

Visio koskee myös muita kuin kasvuyrityksiä. Tavoitteena on, että 75 % EU:n yrityksistä hyödyntää pilvipalveluja, tekoälyä tai massadataa vuonna 2030. Samaan aikaan 90 prosentilla pk-yrityksistä digiteknologian käyttöasteen pitäisi olla vähintään perustasolla. Mikä mahtaa olla tilanne Etelä-Pohjanmaalla? Ollaanko vauhdissa mukana?

Mittavia tavoitteita asetetaan myös julkiselle sektorille. Ajatus on, että vajaan kymmenen vuoden päästä kaikki keskeiset julkiset palvelut ovat digitaalisesti saavutettavia, sataprosenttisesti. Terveydenhuolto on sähköistetty ja kaikki kansalaiset pääsevät käsiksi sähköisiin potilastietoihinsa. Eikä siinä kaikki, 80 % kansalaisista käyttää digitaalista henkilökorttia. Onhan se mahdollista.

Edellä luetellut tavoitteet ovat yhteiskunnan, elinkeinoelämän, yritysten ja koulutuksen kannalta tulevan menestyksen kulmakiviä myös maakuntatasolta katsottuna. Tavoitteet ovat kovat, eikä niihin päästä ilman osuvaa osaamista. Komission kaavailuissa vuonna 2030 Euroopassa on 20 miljoonaa tieto- ja viestintätekniikan asiantuntijaa. Sen lisäksi digitaaliset perustaidot olisivat vähintään 80 prosentilla väestöstä. Me olemme valmiina ottamaan osaamishaasteen vastaan!

Seinäjoen yliopistokeskuksessa valmistaudutaan digitalisaation edistämiseen. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton myöntämän AKKE-rahoituksen turvin laaditaan tiekartta, jonka viitoittamana huolehditaan oman henkilöstön digitaalisesta osaamisesta, ajanmukaisesta digitaalisesta toimintaympäristöstä ja toimivasta yhteistyöverkosta. Näin voidaan tuottaa tarvittavia palveluita koulutus- ja TKI-ympäristöön. Näiden toimien turvin eteläpohjalainen koulutuskenttä on valmiimpi tukemaan yrityksiä liiketoiminnan digitalisoinnissa ja tuottamaan työmarkkinoille digiosaajia, jotta kovat tavoitteet voidaan saavuttaa, ja pysytään vähintään muun Euroopan tahdissa.

Kuten Jussi Rasku Ilkka-Pohjalaisen koulutusliitteessä (Hannele Norja 18.2.2022) toteaa: ”Maakuntien yrityksillä on jo nyt pulaa ohjelmistoalan asiantuntijoista ja tarve kasvaa tulevaisuudessa. Seinäjoen yliopistokeskuksen koulutuksilla halutaan vastata alueen elinkeinoelämän tarpeisiin.”

Henna Hyytiä
projektipäällikkö
Digitaalinen tiekartta Seinäjoen yliopistokeskuksessa
Tampereen yliopisto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 21.3.2022.

Hennan kuva: Inka Mustonen

Yksi ajatus aiheesta “Kovat on tavoitteet!

Kommentointi on päättynyt