Päätin tällä kertaa kirjoittaa toivosta. Se sopii erityisen hyvin kevääseen ja alkukesään, jolloin valo voittaa pimeyden. Lumi sulaa, multa tuoksuu. Ensin näkyy vain yksittäisiä vihreitä ruohonkorsia ja sipulikukkien nuppuja. Muuttolinnut palailevat. Ikkunalla pörrää kesän ensimmäinen kärpänen ja pelloilla traktorit. Sitten, kuin yhdessä yössä, kaikki räjähtää huumaavaksi vihreydeksi.
Nuoruuden vertaaminen kevääseen on tavattoman kulunut metafora. Mutta langetkaamme siihen jälleen kerran. Sillä jos joskus, niin juuri nyt tämän maailman nuoret tarvitsevat toivoa ja uskoa tulevaan. Oli kyse sitten vuodenajasta tai elämänvaiheesta, kevään tuomaa valon ja kasvun aikaa ei saa kukaan varastaa. Sitä ei saa pilata sodilla, tappamisella, valheilla ja pelon lietsomisella.
Pelko lamauttaa ja kuluttaa. Se valtaa mielen niin, ettei enää jaksa ajatella mitään hyvää, ei jaksa toivoa. Onneksi viljanjyvä, pääskysenpoika ja koivunlehti eivät ymmärrä ihmisten uutisia ja pelkoja. Ne kasvavat ja kehittyvät. Luonto ympärillämme korjaa sen, minkä ihminen typeryyttään särkee.
Luin jostakin, että yksi parhaista tavoista lisätä omaa ja yhteisönsä kestävyyttä on hankkia sivistystä ja opiskella. Ihmistä, joka osaa hankkia ja arvioida tietoa, on vaikeampi huijata kuin sellaista, jolla ei ole keinoja erottaa tosia uutisia propagandasta ja tarkoituksella levitetystä harhaanjohtavasta tiedosta.
Joten opiskellaan! Kaiken ikäisinä ja kaiken ikää. Hankitaan tietoja, taitoja ja yleissivistystä. Kehitytään ja kehitetään. Sillä otti neuvonsa sitten Martti Lutherilta tai Juice Leskiseltä, aina kannattaa istuttaa omenapuu.
Pakina on julkaistu Seinäjoen yliopistokeskuksen lehdessä 1/2022