Ajankohtaista

Harjoittelijoita työssä

Etätöissäkin voi harjoitella! Sen todistavat Fiija ja Miska, jotka ovat aloittaneet opintoihinsa liittyvät harjoittelut Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä ja Seinäjoen yliopistokeskuksessa. He saavat itse kertoa, mitä tekevät.

 

Fiija: ”Minun nimeni on Fiija Maunula ja opiskelen tällä hetkellä maisterivaiheen opintoja hallintotieteiden parissa Tampereen yliopistossa. Tulevan kevään ajan olen Seinäjoen yliopistokeskuksella harjoittelijana ja toimin täällä yliopistoharjoittelun edistämisen parissa. Olen kotoisin Seinäjoelta ja onkin ollut mukavaa löytää oman alan töitä täältä! Ensimmäiset viikot ovat hurahtaneet nopeasti perehtyessä tehtävään ja tutustuessa etäyhteyksin uusiin työkavereihin. Innolla odotan tulevan kevään haasteita!”

 

Miska: ”Nimeni on Miska Lahtinen ja opiskelen kulttuurituotantoa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta. Olen päätynyt harjoitteluun Epkylle ja UCS:lle tekemään töitä erilaisiin visuaalisiin ja audivisuaalisiin tehtäviin liittyen. Pidän kauniista asioista ja siksipä työskentelen videoiden ja kuvien parissa, jättäen töihin oman kädenjäljen. Mielenkiinnolla odotan kaikkea uutta mitä harjoittelu tarjoaa ja minkälaiset eväät tulen saamaan. Tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen!”