Ajankohtaista

Lasten lihomista vähennetään monialaisin keinoin

Kaupungin strategiaan kirjatut tavoitteet, monen eri sektorin yhteistyö, toimiva johto, kannustava koordinointi ja sitoutuminen ovat avaimia Seinäjoella onnistuneille lasten ja nuorten hyvinvointia sekä lihavuuden ehkäisyä edistäneille toimille.  Niitä tarjottiin kaikille, ei vain riskiryhmille. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien pihojen remontoiminen liikkumaan innostaviksi palvelee asuinalueita muutoinkin kuin lukukausien aikana.

Liikkumiseen innostamisen lisäksi toinen pääasiallinen keino oli lisätä koulujen ja päiväkotien ruuan terveellisyyttä.

Leena Koivusillan & kumppaneiden kansainvälisessä tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa on kuvattu Seinäjoella tehtyjä toimia. Avainaktiviteetit on tiivistetty oheiseen kuvaan. Siitä näkee, kuinka moni eri toimiala on ollut mukana työssä. Esimerkiksi kaupungin teknistä puolta ei ajattele ensimmäisenä, kun miettii, ketkä voivat vaikuttaa lihavuuden ehkäisyyn.   

Lisätietoja Leena Koivusilta leena.koivusilta (a) utu.fi

Leena Koivusilta, Soili Alanne, Marjo Kamila & Timo Ståhl  (2022). A qualitative study on multisector activities to prevent childhood obesity in the municipality of Seinäjoki, Finland