Ajankohtaista

Markku Hänninen Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen hankeasiantuntijaksi

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä on huhtikuun alusta aloittanut hankeasiantuntijana yhteiskuntatieteiden maisteri Markku Hänninen. Hankeasiantuntijan tehtävä on uusi yhdistyksessä. Tehtävän tavoitteena on lisätä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoituksen määrää sekä edistää osaamisen ja uusien teknologioiden siirtoa Etelä-Pohjanmaalle.

 

Hänninen valmistelee tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä rahoitushakemuksia yhteistyössä Epanet-professoreiden, kuntien ja yritysten kanssa. Muita keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Seinäjoen yliopistokeskus ja sen jäsenyliopistojen pääkampukset, rahoittajat sekä muut Etelä-Pohjanmaan koulutus- ja tutkimustoimijat. Lisäksi hankeasiantuntijan tehtäviin kuuluu tiedottaminen ja neuvonta tutkimusrahoitusmahdollisuuksista sekä rahoitusinstrumenttien kartoittaminen.

 

Hänninen on toiminut pitkään vastaavissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoissa. Hänninen on työssään hankkinut aktiivisesti tutkimusrahoitusta ja tukenut tiedekuntien tutkijoita rahoituksen hakemisessa kansallisista ja kansainvälisistä rahoituslähteistä. Lisäksi Hännisellä on kokemusta yliopistojen projektien johtamisesta sekä tutkimus- ja opetustyöstä. Omaa väitöstutkimustaan Hänninen työstää tällä hetkellä Itä-Suomen yliopiston kauppatieteen tohtorikoulussa.

 

Lisätietoja Markku Hänninen markku.hanninen (a) epky.fi