Ajankohtaista

Mitä kestävyys tarkoittaa tapahtuma-alalla?

 

Poikkeustila ja resilienssi tapahtumatalouden organisaatiossa -hanke tutkii ja kehittää kulttuurialan tapahtumatalouden resilienssiä eli kestävyyttä ja palautumista koronapandemian aiheuttamasta poikkeustilanteesta. Tapahtumatalous koskettaa tapahtumatuotannon organisaatioita, taiteilijoita, muita kulttuurialan ammattilaisia sekä majoitus- ja ravitsemuspalvelujen tuottajia.

 

Hanke toteutetaan toimintatutkimuksellisella eli eri osapuolet osallistavalla otteella, johon kuuluu sekä haastatteluja että työpajatoimintaa vuosien 2021–2022 aikana. Hankkeessa luodut toimintamallit kootaan oppaaksi, joka julkaistaan verkossa vapaasti kaikkien saataville.

 

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) rahoittamaa hanketta toteuttaa Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskus (WRC). Seinäjoen yliopistokeskuksesta mukana hankkeessa ovat Tampereen yliopiston tutkimusjohtaja Jari Kolehmainen ja tutkijatohtori Henna Jousmäki. Eteläpohjalaista väriä hankkeeseen tuovat myös tutkimusyhteistyöhön mukaan lähtenyt Seinäjoen Tangomarkkinat, sekä visuaalinen ilme, joka on ilmajokelaisen Piia Kosken käsialaa, ja kertoo mukautumisesta:

 

– Vanha kokenut korppi osaa mukautua muutoksiin, joita tuovat mm. eri vuodenajat ja muuttuva maailma. Sillä on olemuksessa ja katseessa varmuus ja luotto, että elämä kantaa. Uskon, että me pystymme mukautumaan myös uusiin vallitseviin tilanteisiin.

 

Taiteilijan koko haastattelun voi lukea hankkeen kotisivuilta. Sieltä on lainattu myös tämän jutun kuva.

 

Taiteilijat ja kulttuurialan toimijat! Tervetuloa mukaan työpajoihin kehittämään keinoja selviytyä koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta. Ota yhteyttä: tutkijatohtori Henna Jousmäki henna.jousmaki (a) tuni.fi tai tutkimusassistentti  Emmi Siirtola emmi.siirtola (a) tuni.fi