Epanet-blogi

Lähiruoka on investointi alueen elinvoimaan

Lähiruoka on investointi alueen elinvoimaan. Kuvassa porkkanoita ja euroja.

Ruoantuotanto ja -jalostus työllistävät ja tuovat tuloja yrityksille ja kotitalouksille kaikissa maakunnissa. Vahva alkutuotanto ja elintarviketeollisuus tukevat muun muassa alueellista huoltovarmuutta, ruokakulttuuria, omavaraisuutta ja elinvoimaa.

Lähiruoan tai kotimaisen ruoan käytön laajempia taloudellisia vaikutuksia ei kuitenkaan aina tunnisteta tai muisteta huomioida päätöksenteossa. Julkisiin hankintoihin liittyviä kerrannaisvaikutuksia voi olla haastavaa hahmottaa.

Minkä kokoluokan vaikutuksista sitten puhutaan? Otetaan esimerkiksi julkiset ruokahankinnat Suomen tasolla. Niiden täsmällistä arvoa ei tiedetä, mutta käytettävissä olevien tietojen perusteella ne ovat noin 500 miljoonaa euroa.

Kotimaisen ruoan osuus on noin 80 prosenttia julkisten hankintojen arvosta. Jos kymmenesosa kotimaisista ostoista korvattaisiin ulkomailta ostettavalla 10 prosenttia edullisemmalla ruoalla, suoraa säästöä tulisi noin neljä miljoonaa euroa.

Kansantalouden tasolla muutos olisi kuitenkin negatiivinen, sillä vaikutus kokonaistuotokseen olisi -6,6 miljoonaa euroa. Myös työllisten määrä laskisi arviolta 26 henkilöllä.

Hankinnan hinnan tarkastelu ei siis yksin kerro hankinnan kokonaisvaikutuksista. Kun ruokaa ostetaan kotimaasta, raha kiertää kotimaisessa taloudessa ja tukee tuotannon, jalostuksen, kuljetuksen ja muiden siihen liittyvien toimialojen toimintaa.

Hankintapäätöksillä voi siten olla vaikutuksia, jotka ulottuvat huomattavasti itse hankintasopimusta laajemmalle.

Entä sitten Etelä-Pohjanmaalla tehtävät julkiset lähiruokaostot? Tässä lähiruoalla tarkoitetaan omassa maakunnassa tuotettua ruokaa.

Paikallisten ostojen osuus julkisista ruokahankinnoista on Etelä-Pohjanmaalla noin 35 prosenttia. Jos nämä ostot kasvaisivat 20 prosenttia, muutoksen vaikutus tuotokseen olisi yli kaksi miljoonaa euroa, työtuloihin lähes puoli miljoonaa ja vaikutus työllisyyteen 10 henkilöä.

Vastaavasti julkisten lähiruokahankintojen loppuminen kokonaan voisi Etelä-Pohjanmaalla tarkoittaa alueelle kaikkiaan noin 50 työllisen vähenemistä.

Luvut ovat laskennallisia esimerkkejä. Ne kuitenkin havainnollistavat julkisten ruokahankintojen mittakaavaa ja sitä, että hankintapäätöksillä on merkitystä myös alueen taloudelle ja työllisyydelle.

Miten voimme ylläpitää korkeaa paikallisen ja kotimaisen ruoan ostojen osuutta julkisella sektorilla? Lähiruokaa ja kotimaista ruokaa koskevat tavoitteet tulisi kirjata osaksi organisaatioiden strategiaa ja hankintojen pitkän aikavälin suunnittelua. Tavoitteiden toteutumista on myös seurattava, jotta päätöksenteon tueksi saadaan tietoa siitä, mitä hankinnoilla todellisuudessa saavutetaan.

Aktiivinen markkinavuoropuhelu auttaa hankintayksiköitä ymmärtämään, mitä paikalliset yritykset ja tuottajat pystyvät tarjoamaan. Samalla yritykset saavat tietoa tulevista hankinnoista ja niiden vaatimuksista. Erilaiset hankintamenetelmät puolestaan voivat tarjota mahdollisuuksia myös pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten osallistumiselle julkisiin kilpailutuksiin.

Pitkän tähtäimen hankintastrategian tulisi nähdä julkiset ruokahankinnat investointina eikä pelkästään kulueränä. Julkisilla elintarvikehankinnoilla on rooli osana laajempaa alue- ja ruokapolitiikkaa: kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä julkisissa keittiöissä syödään, vaan myös siitä, millaista ruokajärjestelmää julkisilla hankinnoilla osaltaan rakennetaan ja ylläpidetään.

Hintalapun rinnalle nousevat siis myös kysymykset työllisyydestä, aluetaloudesta, huoltovarmuudesta ja ruokajärjestelmän elinvoimasta.

Outi Hakala, Leena Viitaharju ja Susanna Kujala, Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti.
Leena Viitaharju, tutkimuskoordinaattori
Susanna Kujala, tutkijatohtori
Outi Hakala, väitöskirjatutkija
Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Seinäjoki

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 12.10.2026.