Epanet-blogi

Osaava Etelä-Pohjanmaa selviää tulevaisuudessakin

Luovuus, kekseliäisyys, kehittämisen hinku, uudistamisen palo, innovatiivisuus, yritteliäisyys. Monta termiä, joilla arkikielessä on suurin piirtein sama, asioita eteenpäin kaatava merkitys.

Uuden luominen vaatii kokeiluja, uskallusta ja tietoa. Mahdollisuuksien näkemisessä auttavat hyvät hoksottimet ja ennen kaikkea kyky soveltaa aiemmin opittua uudella tavalla. Eteen vyöryviä asioita voi katsella monesta vinkkelistä, uhkina tai mahdollisuuksina. Esimerkiksi jotkut yritykset pitävät vastuullisuuden raportointia taakkana, toiset taas löytävät siitä uusia mahdollisuuksia todistaa omien tuotteidensa korkea laatu ja kestävyys. Yhä lisääntyvä kierrätys ja uusiokäyttö ovat vuorostaan esimerkkejä siitä, kuinka sanonta ”toisen romu on toisen aarre” on todellisuutta. Vihreys ja kestävyys eivät ole sanahelinää vaan jokapäiväistä toimintaa.

Vaikuttavuussäätiö julkaisi reilu vuosi sitten selvityksen siitä, miten pk-yritykset hyödyntävät tutkimustietoa, vai hyödyntävätkö. Valtakunnallisen selvityksen mukaan tutkimustiedon hyödyntämistä tavoittelevat yritykset haluavat tutkimuksesta apua erityisesti kansainvälistymiseen, teknologisen kehityksen seuraamiseen ja palveluliiketoiminnan kehittämiseen. Hyödyntämisen esteinä pidettiin sitä, etteivät tutkimusaiheet osu omiin tarpeisiin, hyödyt ovat laihoja ja aika ei riitä tiedon kaivamiseen. Toiveena olikin, että tutkimustietoa suunnattaisiin laajemmin ja selkeämmin myös pk-yrityksille. Tarvitaan viestintää, tiedottamista, käytännön ja tutkimuksen kohtaamisia. Selkokielellä sanoen sitä, että ihmiset tapaavat ja juttelevat.

Etelä-Pohjanmaan oma ja ainutlaatuinen Epanet-tutkimusverkosto yrittää omalta osaltaan helpottaa tieteen ja käytännön kohtaamista. Epanet tuo maakuntaan viiden yliopiston ja kahden tutkimuslaitoksen osaajia ja osaamista. Vaikka meillä ei ole omaa yliopistoa, emme ole sivussa tiedon valtavirroista, vaan olemme osa kansainvälisiä verkostoja. Epanetin tavoitteena on tuoda ihmisiä yhteen, tuottamaan uutta tietoa, käytännön osaamisen ja tutkitun tiedon tasavertaisena vuoropuheluna. Uusi, yhteinen tieto hyödyttää meitä kaikkia: eteläpohjalaisia yhteisöjä, elinkeinoelämää ja yksittäisiä ihmisiä.

Miten Epanet-verkostosta saa tietoa? Helpointa on aloittaa seuraamalla meitä sosiaalisessa mediassa tai vaikka lukemalla näitä viikoittaisia puheenvuoroja Ilkka-Pohjalaisessa. Meillä on paljon tilaisuuksia ja koulutuksia, joihin voi tulla mukaan. Ja aina voi jutella, pallotella ajatuksia. Meillä on myös käynnissä hankkeita, joihin voi osallistua. Tai meidän kanssamme voi suunnitella yhdessä kehittämiseen ja tiedon lisäämiseen tähtääviä hankkeita, joihin voimme hakea yhdessä rahoitusta.

Erittäin hyvä tapa päästä kiinni tuoreimpaan tutkittuun tietoon on ottaa harjoittelijoita ja teettää opinnäytetöitä. Siinä samalla voi tutustua nuoriin osaajiin ja kasvattaa heistä työntekijöitä omaan organisaatioon. Sillä jos jokin asia on tulevaisuudessakin tärkeä, se on osaaminen. Aivan kaikilla elämän alueilla.

Kehitys kehittyy. Valta on aina niillä, joilla on taito vaikuttaa kehityksen suuntaan. Se taito vaatii tietoa ja osaamista. Joten pidetään yhdessä huolta siitä, että Etelä-Pohjanmaa pysyy elävänä ja osaavana.

Nina Harjunpää
erikoissuunnittelija
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Epanet-verkosto

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 6.8.2023.