Epanet-blogi

Tieto lisääntyy vuorovaikutuksessa

Kulttuurisen musiikintutkimuksen Epanet-professuurin tukiryhmä tapasi Seinäjoen kaupunginteatterilla marraskuun ensimmäisenä päivänä 2022. Tällä kertaa pääaiheena oli Saijaleena Rantasen ja Kimi Kärjen esittäytyminen. Professuurin varsinainen hoitaja Antti-Ville Kärjä lähti noin vuodeksi tekemään tutkimusta Englantiin ja Rantanen sijaistaa häntä. Kärki vuorostaan vetää Seinäjoella kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattitasoista koulutusohjelmaa, joka starttasi syksyllä.

Parhaimmillaan tukiryhmien kokoukset ovat juuri tällaisia. Keskustelevia ja rakentavia. Yhdistellään ihmisiä ja asioita, pallotellaan uusia ideoita ja jaetaan tietoa. Hauskaakin saa olla, sillä kehitys kehittyy parhaiten rennossa ilmapiirissä.

Tukiryhmä tukee professorin työtä

Epanet-verkosto on antanut lupauksen tutkitun ja käytännön tiedon vuoropuhelusta. Sitä syntyy silloin, kun ihmiset tapaavat. Tietenkin voisi luottaa sattumaan, mutta parempi on törmäyttää ihmisiä aivan tahallaan.

Yksi hyväksi havaittu tapa on kutsua ihmisiä koolle säännöllisesti. Siksi kaikilla Epanet-verkoston professuureilla, joiden rahoituksen Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys on kerännyt, on tukiryhmä. Ryhmään kutsutaan professuurin rahoittajien edustajat. Joskus ryhmä haluaa pyytää mukaan myös muita, asian edistämisen kannalta tärkeitä tahoja ja avainhenkilöitä.

Jokainen tukiryhmä kokoontuu vähintään kolme kertaa vuodessa. Kokouksissa professori kertoo, mitä tutkimusryhmässä on tapahtunut sitten viime näkemän ja mitä on suunnitteilla. Keskustelulle on tilaa ja sitä syntyy. Kokouksissa myös ideoidaan uutta. Joskus kokous pidetään miniseminaarina tai työpajana. Ryhmä voi hyvin vapaasti päättää työtavoistaan. Koolla on melkoinen määrä aiheeseen liittyvää osaamista ja kiinnostusta, se kannattaa hyödyntää mahdollisimman hyvin.

Korona-aika siirsi tapaamiset ensin verkkoon ja sitten hybrideiksi. Se tietysti helpottaa kiireisten ihmisten aikatauluongelmia. Mutta mikään ei silti voita fyysistä tapaamista. Varsinkin kun tapaamispaikkana ei tarvitse olla yliopistokeskuksen kokoustila. Kokouksia järjestetään esimerkiksi professuuria rahoittavissa yrityksissä, jolloin samalla voidaan tutustua niiden toimintaan.

Lisätietoja Taideyliopiston toiminnasta Seinäjoella.

Teksti & kuvat Nina Harjunpää