Suomessa vallitseva tulkinta Venäjän helmikuun lopulla Ukrainaa vastaa aloittaman hyökkäys- ja hävityssodan vaikutuksista on ollut, että se merkitsee uuden turvallisuuspoliittisen ajan alkua. Suomessa Venäjän uhkan aiheuttamalla muutoksella tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia eri politiikkalohkoihin.
Valtio on sosiaalinen organisaatio, joka koostuu valtion väestöstä, valtioalueesta ja valtion poliittisesta koneistosta. Valtion kansainvälisoikeudellinen suvereniteetti tarkoittaa oleellisin osin valtioalueen loukkaamattomuutta.
Vahva valtio on sellainen, jossa valtion alueella asuu väestö, joka hyväksyy vallitsevan poliittisen järjestelmän ja joka on sitoutunut ja motivoitunut valtioalueen puolustamiseen.
Erityisesti toisesta maailmansodasta 1980-luvulle asti ulottuneena aikana Suomen kansalainen kiinnitettiin valtioalueeseen sekä valtiokoneistoon. Puhutaan hyvinvointivaltion rakentamisen ajasta. Viimeistään tuolloin syntyi käsitys siitä, että Suomen valtio toteuttaa kansallista tehtävää eli toimii kaikkien suomalaisten hyväksi läpi valtakunnan.
Aluepoliittisella repertuaarilla oli ratkaiseva merkitys yhtenäisvaltion rakentamisessa. Laajalla aluepolitiikalla pyrittiin saamaan aikaan suuria yhteiskuntapoliittisia vaikutuksia. Valtion eri alueiden resurssit piti saada käyttöön, jotta talous kasvaisi voimakkaasti. Kansalaisten kotiseutuja piti vahvistaa ja kehittää sosiaalisesti myös turvallisuuspoliittisista syistä. Järkeiltiin, että omaan kotiseutuunsa ja sitä kautta koko valtioon sitoutuneet ihmiset ovat valmiita suuriin uhrauksiin. Näin valtioalueen kaikinpuolisesta kehittämisestä ja valtiovallan näkyvyyden lisäämisestä tuli keskeinen geopoliittinen kysymys, jossa sosiaalinen ja alueellinen yhdistyivät.
Tämä kehitys ikään kuin huipentui 1980-luvun alussa, jolloin maamme alueelliset kehittyneisyyserot olivat pienimmillään. Valtiovallan massiivinen leviäminen koko valtioalueelle julkisine investointeineen, infrastruktuureineen, tulonsiirtojärjestelmineen, hyvinvointipalveluineen ja korkeakouluverkkoineen muodostaa yhä Suomen valtion alueellisen suvereniteetin sitkeän perustan. Sitä symboloi alueellinen puolustusjärjestelmä, joka sekin korostaa koko valtioalueen samanarvoisuutta.
Neuvostoliiton hajottua, Suomen liityttyä Euroopan unioniin sekä kiinnityttyä tiukasti globaaliin tietointensiiviseen talouteen syntyi Suomessa ajattelua, jonka mukaan perinteinen alueiden hallintaa ja suvereniteettia korostava geopolitiikka on hävinnyt manan majoille.
Suomessakin kansallinen selviäminen on parinkymmenen viime vuoden aikana alettu yhdistää suoraviivaisesti globaaliin osaamisperustaiseen talouskilpailuun ja siinä menestymiseen. Huippuosaamisen, kilpailun, kansainvälisyyden, suurten kaupunkien ja urbaanin luovuuden nimeen vannovan valtion näkökulmasta laaja valtioalue ja sen pienet ja keskisuuret paikkakunnat näyttävät kuluerältä, joka kuuluu ikään kuin vanhaan 1900-luvun maailmaan.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, perinteinen geopolitiikan maailma rysähti Suomessa voimalla innovaatioekosysteemien luonnehtiman maailman rinnalle. Tämä kääntää Suomen politiikassa katseen takaisin valtioalueeseen ja sen kokonaismerkitykseen valtion suvereniteetille ja kansalliselle eheydelle. Saamme aluepoliittiseen keskusteluun uusia sävyjä.
Professori, Helsingin yliopisto
Etelä-Pohjanmaan kesäyliopiston tiederehtori
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 11.4.2022.