Epanet-blogi

Yhteistä säveltä etsimässä

Uusi lukuvuosi kouluissa on taas menossa. Lähetän tervehdykseni Tampereen yliopiston Seinäjoen sosiaalityön maisteriohjelman puolivälistä. Ensimmäinen maisteri on jo valmistunut ja kuluvana syksynä on valmistumassa kaksi lisää. Muita uusia tuulia on Seinäjoen yliopistokeskuksessa käynnistynyt uudenlainen monitieteinen ja -taiteinen koulutuskokonaisuus Sinussa on valo. Koulutus on suunnattu terveydenhuollon, sosiaalityön ja opetusalan ammattilaisille, jotka työskentelevät monialaista tukea tarvitsevien lasten ja nuorten parissa. Viheliäisimmät ongelmat tarvitsevat ratketakseen usean eri tieteenalan näkemystä ja osaamista. Esimerkiksi opettajat voivat oppimisen tukemisen lisäksi käyttää yllättävän paljon työajastaan oppilaan haasteisiin kytkeytyvään monitoimijaiseen verkostotyöhön.

Samassa orkesterissa

Tampereen yliopiston ohella ”Sinussa on valo” -koulutuskokonaisuudessa toisena kouluttajana on Seinäjoen yliopistokeskuksessa toimiva Taideyliopisto. Kokonaisuuden neljästä teemasta ensimmäisenä käsiteltiin viranomaisyhteistyötä. Tähän taiteen näkökulma toi mukanaan ripauksen keveyttä ja heittäytymistä. Koulutukseen osallistujat yrittivät sanamukaisesti löytää yhteisen sävelen musiikin avulla soittamalla samaan tahtiin. He myös aistivat eri äänien värejä ja kehittivät sanoista yhteisen runon. Viranomaisyhteistyön haastavissa asiakastilanteissakin on oltava aistit herkkinä ja pyrittävä löytämään soittoon yhteinen sävel. Ja kaikkein tärkeintä on, että asiakas on tässä orkesterissa mukana tasavertaisena soittajana.

Kohdattavan haasteen vakavuutta ei pidä yhtään vähätellä, mutta tilanteeseen sopiva leikinomaisuus ja pienikin huumorin pilkahdus voivat olla hyväksi. Eikö tällaista vaadita meiltä kaikilta ihan tavallisessa arjessakin? Tilanteisiin heittäytymistä, hyvää kommunikaatiota ja yhteistyötä, yhteisen sävelen löytämistä.

Leikkimieli keventää arkea

Mitä yhteisen sävelen löytämisen avulla sitten tavoitellaan? Parempaa terveyttä, vanhemmuutta, hyvinvointia, osallisuutta, oppimistuloksia, jaksamista ja arjessa selviytymistä. Isoja asioita, joilla on suuria vaikutuksia sekä yksilön elämään että koko yhteiskunnan ja sen arjen toimivuuteen. ”Sinussa on valo” -koulutuksessa pohdimme, ovatko ilo ja huumori vähentyneet ihmisten arjesta. Sekin vakavoittaa, kun ympäristössämme on jatkuvasti uusia, niin kansallisia, kuin maailmanlaajuisia kriisejä.

Perheiden ja läheisten ihmisten yhteinen huumori ja nauru ovat ilmaisia keinoja keventää arkea. Kun vanhempi heittäytyy hassuttelemaan tai leikkimään lapsen kanssa tai lähtee metsään tutkimaan luontoa, voi kaikkien mieli virkistyä. Lapsuusmuistoista hauskimpia ovat monesti ne, kun oma vanhempi lähti mukaan leikkimään hippaa tai löysi mahtavan piilopaikan. Tai miten hauskalta hän näytti laskiessaan pulkalla mäkeä alas.

Yhteiset, mukavat arjen hetket auttavat jaksamaan. Hyvien asioiden positiivinen kierre voi lähteä hyvin pienestä liikkeelle. Kun perheiden ja yhteisöjen elämään saadaan ripaus enemmän iloa ja lämpöä, vaikutukset voivat näkyä positiivisesti eri viranomaisten, niin opettajan, sosiaalityöntekijän kuin terveydenhoitajankin arjen työssä. Iloitkaamme läheisistä ihmisistä, yhteisistä hetkistä ja nauttikaamme pienestä kepeydestä, mitä ympäristö meille suo.

Heidi Niemi
Sosiaalityön yliopistonlehtori
Tampereen yliopisto/Seinäjoen yksikkö

Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 9.10.2022