Blogi

Tekoälyn vuosi | Matleena Laakso

Tekoäly nousi otsikoihin, kun ChatGPT 3,5 julkaistiin vuosi sitten marraskuussa. Me kaikki olemme kuitenkin käyttäneet tekoälyä jo vuosien ajan. Sitä löytyy niin kännykän kamerasta kuin sähköpostin roskapostisuodattimesta. Videoneuvotteluissa tekoäly auttaa sumentamaan taustan ja sen avulla voi lisätä virtuaalista huulipunaa, joka pysyy hyvin huulilla kahvia tai teetä hörppiessä.

ChatGPT on ns. suurta kielimallia hyödyntävä tekoälysovellus, joka osaa tuottaa ihmismäistä tekstiä tai puhetta. Vuoden aikana siihen on tullut paljon muitakin toimintoja ja lisäksi on julkaistu lukuisia uusia generatiivisen tekoälyn sovelluksia. Ne osaavat ihmisen kehotteesta tuottaa esimerkiksi tekstiä, taulukoita, kuvia, videoita, diasarjoja tai tietovisoja. Esimerkkinä oheinen Microsoftin Copilotilla luotu kuva, joka on luotu kehotteella: ”Keski-ikäiset innostuneet ja iloiset opettajat tutustuvat tekoälyyn saaden uusia oivalluksia. He istuvat pyöreän pöydän ympärillä ja jokaisella on läppäri edessään. Pöydällä on myös kahvikuppeja ja kukkakimppu.”

Tekoälyn on ennustettu aiheuttavan yhteiskunnassamme jopa suuremman muutoksen kuin internetin keksiminen. Tulevan ennustaminen on vaikeaa, mutta on selvää, että tekoälyn kehityksen eturintamassa olevilla tahoilla on paljon valtaa. Taloustutkimuslaitos Etlan tuoreessa Generatiivisen tekoälyn vaikutuksista -julkaisussa tekoäly nähdään Suomen työmarkkinoilla ihmistyötä täydentävänä, ei korvaavana teknologiana. Se tulee vaikuttamaan eniten asiantuntijatyötä tekevään väestöön. Julkaisu nostaa yhteiskunnassa suurimmaksi uhkaksi sen, että ihmisen ja tekoälyn tuottaman sisällön erottaminen toisistaan on mahdotonta.

Opettajille generatiivisen tekoälyn käyttö voi tarkoittaa esimerkiksi oppimistehtävien ideointia ja luomista tai ohjeiden kääntämistä eri kielille tai kielitaitotasoille. Itselle hyödyllistä on ollut kuvien luominen, palautteen saaminen omista teksteistä ja tekoälysovellusten taito tiivistää ja luokitella tekstiä. Oppijoille hyödyllistä voisi olla keskustelu tekoälysovelluksen kanssa joko vieraan kielen harjoittelussa tai opiskeluun liittyvänä simulaationa. Oleellista on, että tekoälyllä ei korvata omaa ajattelua, vaan käytetään sitä tukiälynä vaikkapa sihteerin, opiskelukaverin tai kollegan roolissa. 

Suuria kielimalleja hyödyntävät tekoälyohjelmistot, tunnetuimpina ChatGPT, Microsoftin Copilot ja Google Bard tuottavat ihmismäistä tekstiä, runoista asiatekstiin, mutta niitä voi käyttää myös moneen muuhun. Tekstin tuottamisessa on pelkistetysti kyse ennakoivasta tekstinsyötöstä. Ne tuottavat tekstiä koulutusaineiston ja ihmisen antaman kehotteen perusteella. Ne eivät ymmärrä tekstiä ja tuotoksissa voi olla monenlaisia virheitä ja puutteita, joten jokainen fakta on tarkistettava. Siksi ne ovat parhaimmillaan apuna sellaisen asian tekemisessä, minkä osaisi itsekin tehdä. Tällöin on helpompi arvioida tuotoksen oikeellisuus ja sisällön hyödyllisyys.

Generatiivisen tekoälyn kanssa olemme vielä hetken haastavassa tilanteessa. Siihen pitäisi tutustua, mutta tietosuojan puolesta turvallisia sovelluksia on kovin vähän. Tekoäly on jo aloittanut integroitumisen opetuksessa yleisesti käytettyihin sovelluksiin, joten ehkä ratkaisu löytyy sitä kautta. Toinen haaste voi olla, että innoissaan kokeillaan ja sitten petytään tuloksiin. Itsekin olen kokeillut tehdä erilaisia animaatioita, dokumenttivideoita, tietovisoja ja diasarjoja, mutta niiden laatu on vielä kaukana siitä, mitä olisin halunnut. Moneen tuotokseen kannattaakin suhtautua luonnoksena, josta itse muokkaa valmiin tuotoksen. Tekoälyn kehitys etenee niin hurjaa vauhtia, että tämän hetken rajoitteista huolimatta nyt kannattaa ehdottomasti jo hypätä kyytiin. 

Generatiivinen tekoäly on syytä nostaa keskusteluun jokaisessa työyhteisössä, sillä muutos on liian suuri yksin opittavaksi. Tarvitaan yhteistä ideointia, kokeiluja ja kokemusten jakamista. Helppo tapa aloittaa kokeilut on luoda eli generoida kuva vaikka joulutervehdykseen. Craiyon on yksinkertainen sovellus, jota voi käyttää ilman kirjautumista, kunhan kuvan yhteydessä mainitset sivuston. Paremmat kuvageneraattorit edellyttävät kirjautumista. Löydät niitä ja monia muita sovelluksia Padlet-muistitaulusta. Sen ensimmäiselle riville on koottu opetusalan tekoälyverkostoja, oppaita, videoiden soittolistoja, maksuttomia verkkokursseja ja monta muuta linkkiä eteenpäin mielenkiintoiseen tulevaisuuteen.

PS. Kirjoituksen jokainen ajatus on itse kirjoittamani, mutta kieliasun muokkauksessa hyödynsin muutamaa Copilotin ehdotusta. Oikeinkirjoituksen tarkistin Microsoftin Wordilla.


Matleena Laakso
Digipedagoginen asiantuntija ja kouluttaja
Matleenan blogi: www.matleenalaakso.fi/