Lapsiperheissä tapahtuva väkivalta on yhä aivan liian yleistä. Olemme vertailleet tutkimuksessamme sitä, miten lapsiperheen tuen tarpeita tunnistetaan. Aineistona oli kansallinen, 4-vuotiaiden lasten vanhemmille ja perhettä hoitaneille terveydenhoitajille vuonna 2018 tehty kysely (FinChildren/ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos). Lomakkeet täytettiin neuvolakäynnin yhteydessä. Raportoimme tutkimuksessamme niiden perheiden tulokset, jossa sekä jompikumpi tai molemmat vanhemmista että perhettä hoitanut terveydenhoitaja oli vastannut kyselyyn. Näitä perheitä oli 7 476. Vanhemmilta kysyttiin muutamalla kysymyksellä kotona tapahtuneesta väkivallasta sekä siitä, oliko perhe tarvinnut tai halunnut apua väkivallan käsittelyyn. Terveydenhoitajilta kysyttiin, arvioivatko he perheen tarvitsevan apua väkivallan ehkäisyyn sekä millaisia muita tuen tarpeita vanhemmilla oli.
Suurin osa vanhemmista asui yhdessä puolison kanssa ja heillä oli nelivuotiaan lisäksi muitakin lapsia. Yhteensä 3 503 vastaajaa kertoi kyselyssä väkivallasta. Vanhemmista noin joka kymmenes kertoi vastauksissaan parisuhdeväkivallasta ja 47 % lapsiin kohdistuvasta fyysisestä tai henkisestä väkivallasta tai kaltoinkohtelusta. Ne vanhemmat, jotka kertoivat väkivallasta, toivat esiin myös muita haasteita elämässään, esimerkiksi omaan selviytymiseensä ja parisuhteeseen liittyen. Läheskään kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan kokeneet tarvitsevansa apua ammattilaisilta tai olleet sitä pyytäneet.
Terveydenhoitajat eivät nähneet perheiden vastauksia, mutta he arvioivat omissa vastauksissaan noin yhden prosentin niistä 3 503 perheestä, jotka vastasivat heillä olevan joko parisuhdeväkivaltaa tai lapsiin kohdistuvaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, tarvitsevan tukea väkivaltaongelmaan. On yllättävää, kuinka terveydenhoitajien ja perheiden käsitykset erosivat näin merkittävästi, vaikka aiemman tutkimustiedon perusteella tiedetäänkin väkivallan piilossa olosta.
Terveydenhoitajat tunnistivat kuitenkin väkivaltaa kokeneiden perheiden tarvitsevan tukea vanhemman selviytymiseen, parisuhteeseen, lapsen psykologisiin oireisiin, vanhemman emotionaaliseen hyvinvointiin, mielenterveyteen, lastenkasvatuskäytäntöihin, vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen sekä perheensisäiseen vuorovaikutukseen liittyen. Nämä ovat kansainvälisenkin tutkimustiedon mukaan lasten kaltoinkohteluun johtavia riskitekijöitä. On hyvä, että riskioloja huomataan, mutta tämän huomion tulisi nykyistä useammin johtaa keskusteluun perheen huolista, riskioloista, tuen tarpeista ja lasta ja perhettä suojaavista tekijöistä, sekä tarvittaessa myös väkivallasta.
Olemme koonneet kansalliseen hoitosuositukseen listan lasten kaltoinkohtelun riskioloista ja niiden puheeksi ottamista helpottavista kysymyksistä. Puheeksi ottamisen ja siitä seuraavan keskustelun avulla voitaisiin puhua myös mahdollisesta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta ja auttaa perhettä pääsemään siitä eroon. Olemme kehittäneet riskiolojen puheeksi ottamiseen mobiiliapplikaation, joka kenen tahansa vanhemman on helppo ja nopea täyttää. Tulosta ei tarvitse näyttää kenellekään, mutta halutessaan sen kanssa voi mennä esimerkiksi neuvolaan juttelemaan perheen arjesta ja sen haasteista.
Tutkimuksemme vahvistaa aiempia tuloksia siitä, ettei vanhemman ole helppoa ottaa perheen riskioloja tai väkivallan kokemuksia puheeksi ammattilaisen kanssa, vaikka haluaisikin apua. Siksi ammattilaisilla pitäisi olla rohkeus tehdä aloite puheeksi ottamisesta. Avoin, konkreettisesta arjesta keskustelu auttaa vanhempaa, lasta ja koko perhettä saamaan apua ja tukea ja sitä myötä voimaan entistä paremmin.
Lisätietoa Leppäkoski Tuija, Vuorenmaa Maaret, Paavilainen Eija (2023) Families of four-year-old children experiencing violence: A national survey of parents and public health nurses on help and support
Eija Paavilainen, Professori, Tampereen yliopisto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 13.11.2023.