Talouskeskusteluun on ilmestynyt tuttuja sävyjä: otsikoita ja mielipidekirjoituksia, joissa kerrotaan, että nyt se kasvu vihdoin alkaa. Ennuste kuulostaa houkuttelevalta, mutta kun vastaavaa on julistettu jo useaan otteeseen aikaisemminkin, optimismin takaa kurkistaa helposti epäily. Lähihistoria ei anna väitteelle tukeaan – ainakaan vielä.
1990‑luvun lopulla Suomen talous kasvoi keskimäärin noin viisi prosenttia vuodessa. Tahti oli niin poikkeuksellinen, että nykyinen noin 0,1 prosentin vuotuinen kasvu viimeisen viiden vuoden ajalta tuntuu lähes pysähtyneeltä. Tilannetta selittää osaltaan suomalaisyritysten työn tuottavuuden heikko kehitys: yksityisen sektorin tuottavuus on laskenut keskimäärin 0,3 prosenttia vuodessa jo 16 vuoden ajan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että saman tuotteen tai palvelun tuottaminen vie vuosi vuodelta enemmän aikaa tai rahaa – täysin päinvastaista, mitä toimivan talouden pitäisi olla.
Samaan aikaan lähes kaikki ne Euroopan maat, joihin haluaisimme itseämme verrata, kasvavat meitä vauhdikkaammin. Miksi Suomi ei pysy mukana? Syitä on esitetty monia, mutta kaksi näkökulmaa nousee erityisen kiinnostavina esiin.
Ensinnäkin Etelä-Euroopan taloudet, joita totuttiin aikanaan pitämään heikkoina, ovat nyt kasvun vetureita. Analyysien mukaan tämän taustalla on kotimarkkinoiden vahva kysyntä ja palvelusektorin elinvoimaisuus. Kun ihmiset kuluttavat ja yritykset uskaltavat panostaa palveluihin, talouskin liikkuu eteenpäin. Ehkä Suomessa olisi syytä pohtia, miten kotimainen kysyntä ja palveluiden käyttö voisivat kantaa vahvemmin myös epävarmuuden keskellä.
Toinen, vielä painavampi havainto liittyy työn tuottavuuteen ja investointeihin. Tarkasteluissa, joissa verrattiin muun muassa Saksan ja Ruotsin yritysten investointeja, tulos oli Suomen kannalta karu: markkinasektorin tuotanto asukasta kohden oli vuonna 2023 Suomessa seitsemän prosenttia pienempi kuin vuonna 2007, kun verrokkimaissa vastaava tuotanto oli kasvanut 11–19 prosenttia. Erot muodostuvat vähitellen, mutta seuraukset ovat pitkäaikaisia.
Suomessa investointeja kyllä tehdään, mutta ne kohdistuvat yhä useammin rakennuksiin ja koneisiin. Sen sijaan panostus henkiseen pääomaan – osaamiseen, uuden oppimiseen ja uuden teknologian käyttöönottoon – on riittämätöntä. Kun osaamiseen ei investoida, tuottavuus ei kasva. Ja ilman tuottavuuden kasvua ei kasva myöskään talous, kilpailukyky tai vienti.
Yritysten näkökulmasta johtopäätös on selkeä: tuotteita, palveluja ja toimintaa on kehitettävä jatkuvasti. Mikään ei pysy kilpailukykyisenä itsestään, hyvä tilanne voi olla huomenna historiaa. Muutosta on järkevää ennakoida.
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen viime kesänä teettämä selvitys osoittaa, että alueen yrityksillä on edelleen monenlaisia esteitä kehittämiselle. Osa yrityksistä panostaa jo nyt määrätietoisesti kehittämiseen, mutta toisilla epävarmuus hyödyistä, osaamisvaje tai arjen kiireet estävät ensimmäisen askeleen ottamisen. Kehittäminen nähdään tärkeänä, mutta aloittaminen voi tuntua vaikealta.
Jos yritys haluaa kehittää tuotteitaan, palvelujaan tai prosessejaan, mutta kaipaa tukea liikkeellelähtöön, apua on saatavilla. Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys tarjoaa yrityksille maksutonta tukea ja auttaa löytämään sopivimmat asiantuntijat kehitystyöhön. Me emme väitä tuntevamme jokaista toimialaa perinpohjaisesti, mutta osaamme esittää oikeat kysymykset ja tiedämme, mistä etsiä vastauksia.
Kasvu syntyy harvoin yhdellä harppauksella. Se syntyy askelista, jotka otetaan yhdessä, suunnitelmallisesti ja rohkeasti.
Matti Ehder-Gahm
Liiketoiminnan kehityspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 23.2.2026.