Tutkimustulokset, asiakkaiden kokemukset ja omat havaintomme osoittavat, että asiakkaiden on vaikea ottaa perheeseen liittyviä huoliaan ja hankalia asioitaan puheeksi esimerkiksi neuvolassa. Arkoja asioita ovat oma yksinäisyys, jaksamattomuus tai psyykkinen kuormittuneisuus, oma kärsimätön käyttäytyminen lapsia ja puolisoa kohtaan, riittämättömyys vanhempana, lapsen kasvattamiseen liittyvät pulmat ja muut arjen haasteet. Puhumattakaan hyvin sensitiivistä asioista kuten esimerkiksi perheessä ilmenevästä väkivallasta, mielenterveysongelmista tai päihteiden liiallisesta käytöstä. On helpompaa kertoa toisen negatiivisesta käyttäytymisestä kuin omastaan. Vanhempi tuo useammin esille lapseensa kuin itseensä liittyvää huolta. Perhe myös saattaa tottua tilanteeseensa tai perheenjäsenet eivät jaksa pyytää apua. Perheissä voidaan myös ajatella, ettei muilla perheillä ole samanlaisia haasteita.
Myös ammattilaisen on vaikea kysyä näistä asioista. Esteenä voi olla pelko asiakkaan suuttumisesta, asiakassuhteeseen tulevista säröistä tai siitä, ettei hän osaakaan neuvoa tai auttaa. Ammattilainen myös lähtökohtaisesti haluaa nähdä ihmisissä vain hyvää. Ammattilainen ei ehkä ole harjaantunut kysymään tai kuulemaan hankalia asioita. Voi puuttua koulutusta ja kokemusta tai hän pelkää joutuvansa yksin tekemisiin liian isojen asioiden kanssa. Ammattilainen on ihminen siinä missä asiakaskin. Ottaessaan puheeksi perheessä ilmenevät sensitiiviset asiat, hän kohtaa ne myös oman kokemusmaailmansa kautta.
Moniammatillinen yhteistyö, esimerkiksi perhekeskuksissa, on yksi keino varmistaa, että perheet saavat oikeanlaista apua. Työntekijän ei itse tarvitse edes yrittää tietää kaikkea, tukena ovat kollegat. Asiakaslähtöisessä työssä asiakkaat ovat mukana ja asettamassa tavoitetta.
Puheeksi oton helpottamiseen on olemassa erilaisia lomakkeita, esimerkiksi alkoholin käyttöön tai perheväkivaltaan liittyen. Mutta kun asiakas palauttaa täyttämänsä lomakkeen, vastauksista ei läheskään aina keskustella. Asiakas odottaa, että lomake käydään yhdessä jollakin tasolla läpi. Näin esimerkiksi lasten kaltoinkohteluun liittyen. Vanhempi on voinut uskaltaa laittaa rastin kohtaan ’käsittelen lasta joskus kovakouraisesti’. Hän ei odota vastausta: ”Niinhän me kaikki välillä”. Hän odottaa vastausta: ”Kerro lisää!”
Sekä ammattilaisia että asiakkaita vaivaa myös pelko lastensuojeluilmoituksesta, jopa huostaanotosta. Pelko estää ottamasta vaikeita asioita puheeksi. Pelkoa tulisi hälventää jakamalla tietoa kuinka lastensuojeluilmoitus merkitsee mahdollisuutta saada apua. Vanhempi haluaa lapselleen parasta silloinkin, kun ei itse jaksa. Samaan tapaan ammattilaisella on eettinen vastuu toimia lapsen edun edellyttämällä tavalla.
Tällä hetkellä käynnissä olevassa VAUPRO-tutkimushankkeessa (rahoittajana STM) selvitämme, miten raskausaikana lastensuojelutoimien kohteena olevan vauvan elämän alun polkuja voidaan kehittää niin, että hänkin saisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukea kasvuun ja kehitykseen. Yhtenä välineenä käytämme tutkittuun tietoon pohjautuvaa puheeksi oton välinettä, Perheen tarpeiden tarkistuslistaa. Sillä perheen huolia voidaan lähestyä ja ottaa puheeksi. Kyselyn täyttämisen jälkeen jokainen saa palautteen. Tuloksen kanssa voi mennä esimerkiksi neuvolaan keskustelemaan. Listaa voidaan täyttää myös ammattilaisen kanssa yhdessä. Tutkimukset kertovat, että perheet toivovat avointa kohtaamista, suoraan kysymistä ja jatkuvuutta. Dialoginen tapa tarkoittaa juuri sitä: Kuunnellaan mitä asiakas sanoo ja pohditaan yhdessä. Se luo turvallisuutta.
Eija Paavilainen, professori, TtT, Tampereen yliopisto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Pia Keiski, tutkijatohtori, TtT, Tampereen yliopisto
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 8.12.2025.
**********************************
Eija Paavilainen oli joulukuussa Tokiossa, jossa järjestettiin 5.12. symposium lapsiperhepalveluiden kehittämisestä japanilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Erityisenä aiheena oli lasten kaltoinkohtelun ehkäisy.
Mari Laaksonen ja Arja Halkoaho/ TAMK vetivät opiskelijoille 4.12. seminaarin, jossa teemana oli tarinallistaminen (storytelling) sensitiivisten asioiden puheeksi ottamisen välineenä.
